Viisi varusmiestä edelleen sairaalassa tarkkailussa – Poroa väistäneet Puolustusvoimien Pasi-ajoneuvot törmäsivät Kemijärvellä

7.04646120
All Over Press
Julkaistu 11.09.2019 11:12
Toimittajan kuva
Valtteri Kykkänen

valtteri.kykkanen@mtv.fi

Kaikkiaan 28 varusmiestä vietiin tarkastettavaksi, kun kaksi Pasi-miehistönkuljetusajoneuvoa törmäsi toisiinsa tiistaina Kemijärvellä.

Maavoimat kertoo verkkosivuillaan, että Lapin keskussairaalaan ja Sarriojärven leirisairaalaan tiistaina siirretyt 22 varusmiestä ovat palanneet joukkoonsa ja jatkavat harjoituksessa. Viisi varusmiestä on edelleen tarkkailtavana Lapin keskussairaalassa.

Lue lisää: Puolustusvoimien Pasi-ajoneuvojen yhteentörmäyksen syyksi varmistumassa jarrutus

Kolari sattui, kun edellä ajanut Pasi-ajoneuvo jarrutti väistääkseen poroa. Takaa tullut toinen Pasi-ajoneuvo törmäsi jarruttaneen ajoneuvon perään. Onnettomuus tapahtui tiellä 82 Ketolan ja Kemijärven välillä.

Ajoneuvoissa oli yhteensä 28 ihmistä, joista 27 oli Kainuun prikaatin varusmiehiä. Varusmiesten lisäksi kyydissä oli yksi henkilökunnan jäsen. Varusmiehet ovat osallistuneet alueella Pohjoinen 19 -paikallispuolustusharjoitukseen. Molempien ajoneuvojen kuljettajat ovat varusmiehiä.

Paikallispuolustusharjoituksen johtaja, eversti Jari Osmonen kertoo, että sääolosuhteet onnettomuuspaikalla olivat hyvät ja tie oli kuiva.

Poliisi tutkii tapahtunutta.

Tuoreimmat aiheesta

Puolustusvoimat