Viisikymppinen nainen tuomittiin rakastajansa vaimon taposta kymmenen vuoden vankeuteen

Lehtikuva
Julkaistu 10.03.2020 14:43

MTV UUTISET – STT

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 48-vuotiaan naisen rakastajansa vaimon taposta kymmenen vuoden vankeuteen. Rikos tapahtui toissa vuoden heinäkuussa Laihialla.

Nainen tukehdutti toisen naisen tämän kotona painamalla tämän kasvoja ja ylävartaloa vasten tyynyä, kun uhri oli menossa nukkumaan.

Tuomitulla oli suhde uhrin miehen kanssa. Uhri taas oli ollut miehen kanssa naimisissa yli 30 vuotta ja pariskunnan avioero oli vireillä. Vaimo oli saanut tietää miehensä ja tuomitun suhteesta vuonna 2016, mutta mies oli silti asunut vaimonsa kanssa samassa osoitteessa "kaveripohjalta".

Lue lisää: Laihialla rakastajansa vaimon tappamisesta syytetty nainen mielentilatutkimukseen

Tuomittu oli vaatinut aiemmin miestä eroamaan vaimostaan ja lähettänyt pakkomielteenomaisia ja katkeria viestejä sekä miehelle että uhrille. Miehen oli pitänyt muuttaa kesäkuussa yhteen tuomitun Virpi Hannele Niemen kanssa, mutta vaimo olikin antanut miehelleen jatkoajan hänen kanssaan asumiseen.

Oikeus katsoi, että tämä johti tuomitun "romahtamiseen" ja piti tätä teon motiivina.

Lue myös: Syyte: Noin viisikymppinen nainen surmasi toisen naisen Laihialla – taustalla mustasukkaisuutta ja kolmiodraama

Ohjasi humalaisen kuolleen uhrin kainaloon

Tukehduttamisella ei ollut todistajia, mutta Niemen oli nähty pyöräilevän tuohtuneena kohti uhrin kotia. Uhrilla oli yllään hammaskisko ja yöasu, mistä käräjäoikeus päätteli, että uhri yllätettiin tämän mennessä nukkumaan. Uhri kuoli tukehtumiseen ja hänen kynsiensä alta löytyi Niemen dna:ta. Niemi oli myös oikeuden mukaan isompikokoinen ja fyysisesti ylivertainen uhriin nähden.

Teon jälkeen hän yritti peitellä jälkiään. Kun Niemi oli poistumassa asunnolta, pihaan tuli yllättäen kolmiodraaman ulkopuolinen ja umpihumalainen mies. Niemi käytti tilaisuutta hyväkseen ja pyrki lavastamaan tämän tekijäksi. Mies ei tuntenut Niemeä ja piti tätä talon emäntänä. Niemi päästi miehen sisään asuntoon, ohjasi tämän nukkumaan uhrin viereen ja rikkoi ulko-oven lasin. Uhrin mies löysi kuolleen vaimonsa ja miehen tullessaan kotiin töistä.

Niemelle tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän oli teon aikaan syyntakeinen, eli täydessä ymmärryksessä.

Tuoreimmat aiheesta

Laihia