Miehen epäillään murhanneen ex-puolisonsa lasten nukkuessa samassa asunnossa

Syyttäjän mukaan mies oli erittäin mustasukkainen.

Helsingin käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa henkirikosasiassa, jossa 44-vuotiaan miehen syytetään murhanneen entisen vaimonsa. 

Henkirikos tapahtui viime marraskuussa Helsingin Länsi-Pasilassa.

Pariskunta oli tuomittu avioeroon loppuvuodesta 2021. 

Syyttäjän mukaan 34-vuotias nainen oli muuttanut ja tavannut toisen miehen, josta oli hiljattain kertonut entiselle miehelleen.

Syytetyllä ja naisella on kaksi alaikäistä lasta, ja syyttäjän mukaan syytetty vietti avioerosta huolimatta aikaa naisen asunnolla. 

Syyttäjän mukaan mies oli erittäin mustasukkainen ja nainen oli puhunut työkaverilleen vaikeasta tilanteestaan tämän kanssa.

Uhri yritti paeta

Henkirikos tapahtui illalla, kun lapset olivat jo menneet nukkumaan. 

Syyttäjän mukaan mies otti naiselta puhelimen, kaatoi tämän sängylle, nousi tämän päälle ja uhkasi tätä puukepillä.

Mies kuvasi tilanteesta videoita, joista yhdellä hän jättää jäähyväisiä lapsilleen sekä antaa ohjeita siitä, miten heidän pitää toimia teon jälkeen.

– Jossain vaiheessa (uhri) on yrittänyt paeta makuuhuoneesta ja koko asunnosta. Hän ei ole päässyt pois, vaan (syytetty) on saanut hänet kiinni ja repinyt asunnon eteiseen, missä hän on lyönyt (uhria) kahdella eri veitsellä yhteensä seitsemän kertaa, aluesyyttäjä Kaisa Ahla-Pyhtilä sanoi oikeudenkäynnissä.

Syyttäjän mukaan nainen kuoli vammoihinsa nopeasti.

Kiistää murhasyytteen

Naapurit soittivat hätäkeskukseen kuultuaan asunnosta huutoa ja kamppailun ääniä. Myös lapset heräsivät ääniin. 

Kun poliisipartio saapui paikalle, mies päästi heidät sisälle mutta otti toisen veitsistä ja haavoitti sillä itseään. Hänet vietiin sairaalahoitoon.

Syyttäjän mukaan henkirikos oli erittäin raaka, julma ja vakaasti harkittu. 

Syyttäjän mukaan syytetty oli suunnitellut tekoa ainakin joitain päiviä.

Paria päivää aiemmin mies oli syyttäjän mukaan soittanut ystävälleen ja sanonut, että aikoo tavata naisen ja tämän uuden miehen ja "mennä ihan loppuun asti". 

Mies oli myös sanonut, että joutuu vankilaan, ja pyytänyt ystäväänsä käymään siellä hänen luonaan.

Mies kiistää syytteen murhasta, mutta myöntää syyllistyneensä tappoon. Hän on ollut mielentilatutkimuksessa.

Lue myös:

    Uusimmat