Viisinkertaisella olympiavoittajalla sir Bradley Wigginsillä oli yli 15 miljoonan euron omaisuus – asuu nyt ystäviensä sohvilla
Viisinkertaisella kilpapyöräilyn olympiavoittajalla sir Bradley Wigginsillä oli 15 miljoonan euron omaisuus. Nyt hän on konkurssissa, myynyt mitalinsa ja hylättynyt asuntoauton, jossa majaili. Hän asuu The Sunin mukaan nyt ystäviensä sohvilla.
Wiggins voitti urallaan kahdeksan olympiamitalia (5 kultaa) ja 15 MM-mitalia (8 kultaa). Aktiiviurallaan hän oli maailman kärkiurheilijoita. Hän ehti kerätä myös mittavan omaisuuden, mutta viime aikoina Wigginsin elämä on ollut silkkaa alamäkeä.
44-vuotias Wiggins erosi vaimostaan koronasulun aikana ja samaan aikaan alkoivat taloudelliset vaikeudet. Wiggins on joutunut myymään suurimman osan mitaleistaan sekä pyöristään ja varusteistaan.
Omaisuudensa myynnistä huolimatta hänellä on arvioitu olevan velkaa yli 1,2 miljoonan euron edestä. Hänet julistettiin kesäkuussa henkilökohtaiseen konkurssiin.
– On täysi kaaos. Hän on menettänyt kaiken. Kotinsa, talonsa Mallorcalla, säästönsä ja sijoituksensa, Wigginsin asianajaja Alan Sellers sanoi The Sunin mukaan.
Wiggins oli asunut kotinsa menettämisen jälkeen asuntoautossa. Hänen kerrotaan vaihtaneen itselleen kulkuneuvon lupausta vastaan, että hän tekisi siitä julkaisuja sosiaaliseen mediaan. Yhtäkään julkaisua ei koskaan tullut ja auto löytyi hylättynä parkkipaikalta. Sen kerrotaan olleen täynnä roskia.
Uusimmat
-
14:05
EK13: Kalle Rovanperän komennossa päätöspäivään, MM-taisteluissa isot panokset – MTV seuraa
-
13:58
Pienkuorma-auton kuljettaja törmäsi hinausta suojanneeseen autoon Nurmijärvelllä – tie poikki tunnin
-
13:55
Toimittaja Kirpi Uimonen muistaa elävästi Anthony Hopkinsin käyttäytymisen muutoksen – työskentelee maailmantähtien kanssa Hollywoodissa
-
13:42
Vihreät linjasi moniavioisuuden tunnustamisesta puoluekokouksessaan
-
13:34
Chilen kammokeli heitti huiman haasteen MM-rallitähdille – Kalle Rovanperältä poikkeuksellinen arvio
-
13:12
Ilves mestaruustaisteluun jättivoitolla – kokenut maalitykki näki jo ennalta tapahtumien kulun: "Nilkka suorana takanurkkaan"
-
12:48
Kommentti: Patrik Laineen loukkaantuminen ei ollut vain huonoa onnea
-
12:40
Suomalaistutkija Beirutista: Johtajan kuolema ei heikennä Hizbollahia merkittävästi – tämä mies voi olla seuraaja
-
12:40
Aksa Korttila ei nauti huomiosta, paitsi näytellessä: "Jollain lailla se on turvallisempaa"
-
12:15
Tästä asiasta kumppanin kanssa on pakko puhua: "Valtava vaikutus parisuhteen menestykseen"
-
12:13
Israelin surmaaman Hizbollah-johtajan seuraajaksi veikattu ainakin kahta nimeä – MTV seuraa
-
12:08
Alle 30-vuotias mies kuoli tulipalossa Turussa – saattoi sytyttää palon itse
-
12:04
Matkustaja kuoli Tampereen rajussa ulosajossa – kaikki osalliset alle 20-vuotiaita
-
12:02
Varo tätä maanantain aamuliikenteessä! "Voi olla petollista"
-
11:37
Näihin Kalle Rovanperän sanoihin tiivistyy Toyotan tuska – tällaista tekstiä ei ole aiemmin nähty
-
11:35
Onerva, 86, on katsonut lähes jokaisen TTK-jakson – ja omistautunut ohjelmalle tavalla, jota ei jokainen fani tee: "Tämä on elämäni"
-
11:31
Ruovesi juhlii lottovoittoa – kauppias lupaa kakkukahvit kaikille asiakkaille
-
10:59
MTV Wienissä: Populistijohtaja Kickl haluaa rajat kiinni ja stopin Ukrainan tukemiselle – nyt hän on lähellä vaalivoittoa
-
10:53
AL: Yksi nuori kuoli ulosajossa Tampereella, kolme sairaalaan
-
10:33
NHL:n ex-kovanyrkki epäilee: Patrik Laineen täräyksen taustalla kahden päivän takaiset tapahtumat – "Raukkamainen isku"
-
Lataa lisää