Lauantain viisufinaalissa nähtiin myös aikaisempien vuosien ruotsalaisia voittajia.
Vuoden 2016 euroviisut huipentuivat viime lauantaina finaalilähetykseen Tukholman Globenissa. Euroviisujen voittajaksi selviytyi Ukrainan edustaja Jamala kappaleellaan 1944.
Finalistien lisäksi lavalla nähtiin muitakin upeita esityksiä. Eräässä numerossa lavalle nousivat vuoden 2012 viisuvoittaja Loreen ja vuoden 1991 voittaja Carola Häggkvist.
Loreen ja Carola kertoivat numerossaan juontaja Måns Zelmerlöwille omia viisusuosikkejaan kautta aikojen, minkä jälkeen he lauloivat pätkän suosikeistaan.
Carola kuitenkin joutui hieman yllätetyksi tilanteessa. Hän kertoi yleisölle, että hänen suosikkiviisunsa Israelin vuoden 1979 kilpailukappale Hallelujah.
Hän ehti laulaa kappaletta kuitenkin vain sekuntien ajan, kun Måns yhtäkkiä veti mikrofonin hänen kädestään, ja siirtyi kyselemään Loreenin mieluisinta viisukappaletta.
Carola jäi seuraamaan tilannetta selvästi hölmistyneen oloisena, ja antoi tiukkaa kritiikkiä Månsin tempulle heti lähetyksen jälkeen.
– On hauskaa, ettei vanhoille voittajille haluta antaa enempää ruutuaikaa. En ole ainoa, joka on tätä mieltä. Viime euroviisuissa sain ruutuaikaa noin kymmenen sekuntia, eikä enempää herunut tälläkään kertaa. Näin se kai menee. Mitä voin sanoa?
– Ehkä me vanhat voittajat emme ole enää niin kiinnostavia, Carola aprikoi pian lähetyksen jälkeen.
Viime vuonna viisut voittanut Zelmerlöw on jälkikäteen puolustanut tekoaan sillä, että mikrofonin vieminen oli käsky ohjaajalta.
– Se ei ollut vahinko. Sain korvanappiini jatkuvasti tiedon siitä, paljonko aikaa on jäljellä. Kaikkien maiden mainoskatkojen takia oli äärimmäisen tärkeää, että lähetyksemme kulkee ajallaan. Jotta ehdimme kuulemaan Loreenin suosikkikappaleen, minun oli pakko ottaa mikrofoni Carolalta, Zelmerlöw selventää tilannetta.
Carola kertoo, että Måns on pyytänyt häneltä anteeksi yllättävää käännettä.
– Måns tuli selventämään tilannetta ja sitä, että hän oli saanut toimintaohjeet korvanappiinsa. Se ei siis ollut Månsin vika millään tavalla, no hard feelings, Carola kommentoi myöhemmin.
Lähde: Expressen