KAJ peittosi ennakkosuosikkina pidetyn entisen euroviisuvoittajan Måns Zelmerlöwin lauantaina Ruotsin euroviisukarsinnoissa. Ruotsalaismedia näki KAJ:n voiton suunnanmuutoksena maan viisutyylissä.
Pohjanmaan Vöyriltä kotoisin oleva suomalaisyhtye KAJ yllätti lauantai-iltana voittamalla Ruotsin euroviisukarsinnat eli Melodifestivalenin.
Täpärästi toiseksi jäi ennakkosuosikiksi veikattu Måns Zelmerlöw, joka voitti Euroviisut vuonna 2015.
Suomalaisyhtye edustaa Ruotsia kappaleellaan Bara bada bastu Sveitsin Baselissa toukokuussa järjestettävissä Euroviisuissa.
KAJ:n hanuristi Axel Åhman kuvailee voittoa "räjähdykseksi".
– En edes tiedä, mitä tämä on vielä. Mitä tämä tarkoittaa?, Åhlman taivasteli MTV Uutisille.
Åhman kiitti Ruotsin yleisradio SVT:n haastattelussa ruotsalaisia luottamuksesta.
– Hoidamme homman niin hyvin kuin voimme. Nyt kampeamme saunan Baselin ja näytämme heille, Åhman kertoi SVT:n haastattelussa.
– Odotan, että pääsemme vetämään tämän uudestaan Baselissa – mutta isommin, Jakob Norrgård sanoi SVT:lle.
KAJ-yhtyeen Kevin Holmström oli intoa täynnä häkin MTV Uutisten haastattelussa.
– Se on kuin täysi shokki. En olisi koskaan voinut kuvitella tätä, Holmström sanoi.
– Meidän huumori ja ilo näkyy läpi televisioruudusta, hän jatkoi.
0:15Näin KAJ-yhtyeen Melodifestivalenin voittoa riemuittiin Silja Serenadella.
Lue myös: Kommentti: KAJ lyö löylyä ja saunottaa koko Euroopan – Erika Vikman jää alalauteelle
Voittokappaleessa lauletaan ruotsin lisäksi osittain myös suomeksi. Yhtyeeltä kysyttiin, aikovatko he muuttaa sanoituksia Euroviisuja varten.
– Mieluiten ei. On mielestäni aika viedä alkuperäiskieltä Euroviisuihin ja teemme sen mielellämme, Åhlman vastasi.
– Aina on hauska kokeilla. Voimme kokeilla kirjoittaa englanninkieliset sanoitukset ja sen jälkeen uskon meidän hylkäävän ne, Norrgård sanoi.
Jo Melodifestivalenin semifinaalin jälkeen Ruotsissa ennestään tuntemattoman KAJ-yhtyeen Bara bada bastu nousi Ruotsin kuunnelluimmaksi kappaleeksi.
KAJ:n voiton myötä Euroviisuissa kuullaan tänä vuonna kaksi suomalaisesitystä. Suomea viisuissa edustaa Erika Vikman kappaleella Ich Komme.
– Erika on tosi hyvä artisti. Tulee olemaan niin kivaa tehdä tätä Erikan kanssa Baselissa. Se on niin hyvä tyyppi. Ykkönen ja kakkonen ja katsotaan, Holmström sanoi.
Ennakkosuosikki aavisteli KAJ:n voittoa
Ennakkosuosikkina Melodifestivalenin finaaliin lähtenyt Zelmerlöw kertoi olevansa erittäin pettynyt.
– Aavistelin koko päivän, että tässä käy näin, Zelmerlöw kommentoi SVT:lle.
Zelmerlöwin Revolution-kappale oli perinteinen ruotsalainen poptuotanto, joita Ruotsilta on viime vuosikymmenillä nähty Euroviisuissa toistuvasti.
Suomalaisyhtyeen huumorikappale on taas ensimmäinen Ruotsin lähettämä ruotsinkielinen viisukappale sitten vuoden 1998, jolloin Ruotsia edusti Jill Johnson kappaleella Kärleken är.
Tällä vuosituhannella ainoa toinen ruotsinkielinen viisukappale on ollut Pernilla Karlssonin När jag blundar, joka oli Suomen edustuskappale vuoden 2012 Euroviisuissa.
Samana vuonna voiton vei Ruotsin edustaja Loreen englanninkielisellä Euphoria-kappaleella.
Lue myös: KAJ kertoi MTV:lle menestyksensä salaisuuden: "Kiitos Suomen kansalle, että olette ottaneet biisin sydämeenne"
Ruotsalaismediat julistivat uusia tuulia
Ruotsalaismedioiden analyyseissa KAJ:n voiton katsottiin aloittaneen uuden ajan Ruotsin viisuhistoriassa.
Aftonbladetin Markus Larsson kirjoitti kommentissaan, että nyt on Ruotsin aika "pitää hassua hattua Euroviisuissa" ja "lallatella ympäriinsä Baselia kuin moldovalaisessa hupailussa".
– Ruotsi osoitti, että meillä on huumoria, ainakin jos se tuodaan Suomesta, Larsson kirjoitti.
Expressenin Maria Branderin mukaan KAJ:n voitto taas toi jotain, mitä Ruotsi oli tarvinnut. Hän kirjoittaa analyysissään, että Ruotsi on jo pitkään ollut vakava viisujen suurvalta, joka on lakannut ottamasta riskejä ja satsannut kaavansa hiomiseen.
Tämän vuoksi hän kuvaili Euroopan pitävän Ruotsia "tylsänä bilekaverina".
– Kamppailu KAJ:n ja Månsin välillä muistutti Käärijän ja Loreenin kamppailua vuoden 2023 Euroviisuissa, missä tuomariäänet ratkaisivat lopulta Loreenin voiton. KAJ:n lähettämisen voi nähdä eräänlaisena korvauksena sille, Brander kirjoitti.
SVT:n analyysissä kuvailtiin KAJ:n valinnan muuttaneen perinteistä ruotsalaista järjestystä, jossa Euroviisuihin valitaan hiottuja popkappaleita.
Dagens Nyheterin kommentin mukaan ilmassa taas oli ollut jo Melodifestivalenin karsintakierroksilla tunne, että Ruotsin oli aika äänestää jotakin muuta kuin siloteltua, tylsää poppia ja että KAJ:n tuoma hassuttelu ja juhla on kaivattua.
Korjattu Åhmanin sukunimi Åhlmanista kello 11.56.