Viking Cinderellalla tukala vessaongelma: "Tuskaista väkeä käytävillä"

Laivalla olleen MTV Uutisten toimittajan Tommi Forsmanin mukaan laivan käytävillä oli tuskainen tunnelma.

Tukholmasta Helsinkiin tänään palanneella Viking Cinderellalla ilmeni ongelmia vessojen kanssa.

Cinderellalla matkustanut MTV Uutisten toimittaja Tommi Forsman kertoo vessojen lakanneen toimimasta viime yön aikana. 

Hänen mukaansa vika oli koko laivan laajuinen, eikä sitä saatu korjattua ennen satamaan saapumista.

– Oli tuskaista väkeä käytävillä, hän kuvailee. 

Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström vahvistaa tapauksen MTV Uutisille. 

– Aamulla oli pieniä ongelmia, jotka on nyt ratkaistu, hän kirjoittaa sähköpostitse.

Laivan infopisteeltä kerrottiin Forsmanille noin puoltatoista tuntia ennen satamaan saapumista, että vessat saadaan toimimaan puolessa tunnissa. Näin ei tapahtunut.

Laivan infopisteellä oli ollut myös muita ihmisiä kyselemässä toimimattomista vessoista. 

– Voi olla monessa hytissä siivoojilla iloinen yllätys odottamassa, Forsman toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat