Viking Line tiedottaa, ettei matkustajalaiva Gabriellalla ollutkaan luteita.
– Tuholaistorjuntayritys Anticimex on suorittanut perusteelliset tarkastukset hyteissä, eikä luteita ole löytynyt.
Tuholaistorjuntayrityksen teknikot ja tehtävään koulutettu lutikkakoira tekivät laivayhtiön tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan keskiviikkona lopputarkastuksen kuudessa laivan hytissä. Puhtaiksi todetut hytit on palautettu myyntiin, yhtiö jatkaa.
Luonnontieteellisen museon Luomuksen asiantuntija on tutustunut laivalta abiristeilyllä löytyneeseen hyönteiseen.
– Kuvassa on ruskoturkiskuoriainen, Attegenus smirnovi, koordinaattori Jaakko Mattila kertoo Ilta-Sanomille.
Helsingin ja Tukholman väliä risteilevällä laivalla heräsi epäilys luteista, kun useassa eri hytissä olleet matkustajat uskoivat tehneensä havaintoja tuhohyönteisestä viime viikolla.
Tuholaistorjuntayritys arvioi matkustajan ottaman kuvan perusteella, että kuvassa oli jokin kovakuoriaislaji. Yritys ei Viking Linen mukaan kuitenkaan löytänyt omissa tarkastuksissaan merkkejä hyönteisistä.
Boijer-Svahnström kertoi, että laivamatkustajilta tulee ilmoituksia tuhohyönteisistä etenkin kesäisin, kun myös harmittomat hyönteiset löytävät tiensä laivaan. Suurin osa ilmoituksista osoittautuu kuitenkin joksikin muuksi kuin tuholaisiksi.
Toimenpiteinä eristäminen ja desinfiointi
Boijer-Svahnström sanoi STT:lle keskiviikkona, että Gabriellan matkustajien ei tarvitse pelätä tuhohyönteisiä.
– Löytynyt hyönteinen on luultavasti tullut matkatavaroiden kanssa hyttiin. Hyteissä siivotaan ja ne käydään läpi tarkasti. Tämä on asia, jonka suhteen täytyy olla tietysti valppaana.
Tiedotusjohtaja kertoi STT:lle tiistaina, että laivayhtiö ottaa yhteyttä tuholaistorjuntaan, kun on kohtuullinen epäilys siitä, että laivalla on tuholaisia.
– Toimenpiteenä on alueen eristäminen ja desinfiointi. Tutkimme myös aina laajemman alueen hytin ympärillä.
Anticimex on kouluttanut Boijer-Svahnströmin mukaan myös laivan siivoushenkilökuntaa etsimään ja tunnistamaan tuholaisia. Tilannetta pidetään silmällä laadunvalvontaa tehdessä, ja hytit tarkastetaan kymmeniä kertoja vuodessa.
Ruskoturkiskuoriaisen latinankielinen nimi on peräisin moskovalaiselta tutkijalta Jevgeni Smirnovilta, joka löysi ensimmäisen havainnon kuoriaisesta vuonnas 1961. Otus oli saapunut Moskovaan Afrikasta, ja Venäjältä hyönteinen levisi muualle Eurooppaan.
Kansallisen vieraslajisivuston mukaan ruskoturkiskuoriainen on 3-4 millimetrin pituinen punaruskea otus, joka syö siemeniä, höyheniä, turkiksia, kuolleita hyönteisiä ja ruoanmuruja sekä kuivia elintarvikkeita.