Ville Peltonen Husson heittäytymisestä: Aika juoni kaveri

Ville Husso (1)
Ville HussoLehtikuva
Julkaistu 19.04.2016 21:33
Toimittajan kuva

Jouni Munukka

jouni.munukka@mtv.fi

@jmunukka

HIFK:n ja Tapparan välisen kolmannen finaaliottelun yksi puhuttavimmista tilanteista nähtiin ensimmäisen erän lopulla, kun kotijoukkueen maalivahti Ville Husso kaatui helpon näköisesti kontaktitilanteessa.

Tapparan Jani Lajuselle vihellettiin tilanteesta kahden minuutin estämisjäähy. Tamperelaishyökkääjä osui Hussoon, mutta nuori veskari kellahti jään pintaan todella heppoisen näköisesti.

Ottelua Helsingin jäähallissa seurannutta HIFK-legenda Ville Peltosta tilanne tuntui hieman huvittavan.

- Noin nuoreksi mieheksi aika juoni kaveri, Peltonen sanoi Hussosta pieni hymynkare kasvoillaan.

voting

Tilanne kirvoitti reaktioita myös sosiaalisessa mediassa. Twitterissä levisi kuva, jossa tanssituomari Jorma Uotinen antoi Hussolle 10 pistettä hyvästä esityksestä.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola yritti saada Lajuselle vihelletyn jäähyn jälkeen aikaan palaveria tuomarin kanssa, mutta jäi ilman keskustelukumppania.

score 

Tuoreimmat aiheesta

Liiga