HIFK haki maukkaan 2–1-voittomaalikilpailuvoiton Tapparasta vieraillessaan viimeistä kertaa Hakametsän jäähallissa torstaina. Ottelun jälkeen hyvätasoisen ottelun lisäksi puhutti tuomaritoiminta. HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen avautui asiasta lehdistötilaisuudessa.
Peltosen avautumisen voit katsoa alla olevalta videolta.
LUE MYÖS: Tästäkin pelikieltoa? SM-liigassa kampitettiin taas tuomari, alla kovan rangaistuksen tuonut kohutilanne – näin liigan johto vastaa
Peltosta närästi erityisesti kolmannen erän lopun tilanne Tapparan maalin tuntumassa. HIFK-legendan mielestä maalivahti Christian Heljangolle olisi pitänyt viheltää tilanteessa rangaistus SM-liigaan täksi kaudeksi voimaan tulleiden uusien sääntöjen mukaisesti. Heljanko tuli maaliltaan pitkälle vastaan ja sulki HIFK-puolustuksesta lähetetyn kiekon hanskansa alle.
Voit katsoa tilanteen alla olevalta videolta.
1:33
Tuomaristo ei jäähyä viheltänyt, vaikka Peltosen näkemys tilanteesta oli selkeä. Peltosen mielestä SM-liigan uusien sääntöjen mukaisesti Heljanko olisi ansainnut rangaistuksen.
– Se on semmoinen näkemys, niin kuin tuomareillakin oli näkemys, mutta kun katko oli päällä, eivät suostuneet sitä päätöstä tekemään. Täytyy kysellä erotuomaritarkkailijalta ja Rönniltä (erotuomarijohtaja Jyri Rönn). Katsotaan, mikä heidän vastauksensa siihen on. Meidän mielestämme olisi ollut jäähy, Peltonen sauhusi.
LUE MYÖS: Uransa lopettanut Tappara-legenda oli esillä – Sami Kapasella nousi pintaan "primitiivireaktio"
Peltonen vetosi ilmeisesti uuteen sääntöön, jonka mukaan maalivahdille, joka sulkee kiekon tultuaan ulos maaliltaan, tuomitaan kahden minuutin rangaistus. Kokonaisuudessaan sääntökohta selitetään SM-liigan verkkosivuilla seuraavasti:
Maalivahdille, joka tulee ulos alueeltaan ns. race puck –tilanteessa ja sulkee kiekon, tuomitaan 2 minuuttia pelin viivyttämisestä. Aikaisemmin tämä ollut sallittua tietyllä alueella maalivahdin alueen ulkopuolella. Maalivahdin sijainti on tilanteessa määräävä tekijä.