Tappara-legenda Tuukka Mäntylän upeaa uraa kunnioitettiin torstai-iltana Hakametsän jäähallissa.
KATSO MYÖS: HIFK-tähti upotti Tapparan – Pekka Saravo ihmetteli Hakametsän yleisön toimintaa
Jääkiekkoilijan uransa vuoteen 2020 päättäneelle Mäntylälle järjestettiin juhlallisuuksia ennen Tapparan ja HIFK:n välistä SM-liigaottelua. Myös C Moren asiantuntijat Sami Kapanen, Ari Vallin ja Pekka Saravo tekivät puheillaan kunniaa kunniaa kaksinkertaiselle Suomen mestaripuolustajalle, joka saavutti myös kaksi MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin.
Kapanen toi pelaajauran kokemuksiensa kautta esiin, että hänellä nousee yhä tietty "primitiivireaktio" pintaan Mäntylästä.
Saravo puolestaan kertoi, mikä Mäntylässä oli sellaista, mitä kenelläkään muulla hänen kohtaamallaan jääkiekkoilijalla ei ole ollut.
Katso Mäntylälle järjestetyt juhlallisuudet ylälaidan videolta. Kyseisellä pätkällä ovat mukana Saravon kommentit. Alla olevalla videolla Mäntylästä puhuvat puolestaan Kapanen ja Vallin.
1:32