Villimies on tammojen juttu

Hurman Kukka
Suomenhevostamma Hurman Kukka tähyää kohti Villinmiehen Tammakilpailun finaalia jo ennen Toto4-kierroksen käynnistymistä.MTV Ravit/Sonja Julkunen
Julkaistu 17.09.2015 14:30
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Lappeenrannassa järjestetään vuosittain 4-vuotiaille lämminverisille ja 5-vuotiaille suomenhevosille rajatut Villinmiehen tammakilpailut. Karsintalähdöt juostaan tänään Toto4-raveissa.

Ennakkomaksullisen ikäluokkakilpailun hauska nimi juontaa juurensa Lappeenrannan kaupungin ruotsinkieliseen nimeen, joka on Villmanstrand. Lisäksi kaupungin vaakunassa poseeraa villimies.

Villinmiehen tammakilpailu on kuitenkin totinen paikka, sillä lämminverihevosten finaalissa pääpalkinto on 35 000 euroa. Suomenhevostammojen parhaalle on luvassa 20 000 euroa. Finaalit tähdittävät Lappeenrannan Toto76-kierrosta kuun viimeisenä lauantaina.

Tänään molemmille roduille ajetaan kolme karsintakilpailua, joista neljä parasta pääsee finaaliin. Suomenhevostammojen parhaat ratkeavat jo ennen illan Toto4-kierroksen käynnistymistä. Lämminveristen tammakilpakarsinnoista kaksi ensimmäistä ovat Toto4-kohteina.

Emma Väre

Nuorten tammahevosten suurkilpailukarsintojen kunniaksi MTV Maxin Toto4-lähetyksen studiossa nuorten naisten määrä tuplaantuu: juontaja Sonja Julkusen kanssa illan lähdöistä ja raviurheilun ajankohtaisista aiheista saapuu keskustelemaan asiantuntijakommentaattori Emma Väre.

Ravit: Toto4 Lappeenrannasta MTV Max -kanavalla ja Katsomossa kello 19:10-20:35.

Ravit live 5 kpl

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu