Villit spekulaatiot yltyvät: Oliko Megxitin takana sittenkin herttuatar Meghanin äiti? "Hänet on helppoa aliarvioida"
Daily Mailille puhunut lähde antaa ymmärtää, että Meghanin äiti Doria Ragland olisi vaikuttanut Sussexin herttuaparin kohupäätökseen.
Sussexin herttuaparin vetäytyminen brittihovista Kanadaan järkytti Britanniaa tammikuussa. Pariskunta ilmoitti 8. tammikuuta vetäytyvänsä kuninkaallisen perheen eturivistä taka-alalle, viettävänsä jatkossa osan ajastaan Pohjois-Amerikassa sekä pyrkivänsä taloudelliseen riippumattomuuteen hovista.
Harry, Meghan ja Archie oleskelevat parhaillaan Kanadassa, mutta saarivaltiossa spekulaatiot niin kutsutun Megxitin syistä eivät ota laantuakseen.
Monet ovat syyttäneet herttuatar Meghania kuninkaallisen perheen hajottamisesta. Brittilehti Daily Mail väittää kuitenkin nyt, että "syyllinen" niin kutsuttuun Megxitiin saattaa sittenkin olla herttuattaren äiti Doria Ragland.
Lehden lähteiden mukaan Ragland, 63, olisi "hiljaa, mutta teräksenvahvasti" vaikuttanut herttuaparin päätökseen vetäytyä ainakin osaksi aikaa Pohjois-Amerikkaan. Lisäksi hänen hiiskutaan olevan hyvin läheinen vävynsä kanssa.
– Erityisesti Harry kääntyy hänen puoleensa kaivatessaan neuvoja, Raglandin entinen uskottu väittää Daily Mailille.
Joogaopettajana työskentelevän Raglandin tiedetään olevan läheisissä väleissä tyttärensä kanssa. Hän oli muun muassa ainoa Meghanin lähiomainen, joka nähtiin herttuaparin satumaisissa häissä keväällä 2018. Ragland vietti aikaa myös herttuaparin luona Frogmore Cottagessa niihin aikoihin, kun Archie syntyi toukokuussa 2019.
– Meghan on aina luottanut häneen, mutta hänestä on tullut kuin peruskallio nuorena äitinsä menettäneelle Harrylle, Daily Mailin lähde kertoi vielä Harryn suhteesta anoppiinsa.
Hän sanoi myös, ettei Raglandin rennon ulkomuodon ja olemuksen kannata antaa hämätä.
– Hän on rento ja ihmiset näkevät hänen nenärenkaansa ja rastansa, jotka ovat cooleja. Mutta ei pidä erehtyä: hän on sisältä täyttä terästä. Hänet on helppoa aliarvioida.
People-lehti kertoi aiemmin tammikuussa, että Ragland ja liuta Meghanin ystäviä ovat olleet parin tukena kohun keskellä, ja myös Peoplen lähteet kertoivat Archien syntymän aikoihin, että Harryn suhde anoppiinsa on hyvä.
Ragland viettikin joulunpyhät Kanadassa yhdessä herttuaparin ja Archien seurassa juuri ennen kuin Meghan ja Harry pudottivat uutispomminsa.
– Meghan on vahva ja tulee pärjäämään aina, äiti oli lehden lähteiden mukaan kommentoinut tilannetta noihin aikoihin.
Herttuapari kertoi päätöksensä julkistaessaan, että sitä oli harkittu jo pidemmän aikaa. Peoplelle puhuneen hovilähteen mukaan juuri toive normaalista perhe-elämästä painoi parin vaakakupissa paljon.
Lähteen mukaan pari olisi jopa alkanut suunnitella vetäytymistään jo siinä vaiheessa, kun Archie syntyi. Pari nimittäin teki jo tuolloin kaiken hyvin eri lailla, kun brittihovissa on totuttu: synnytys ja se, missä Archie syntyi, pysyi visusti salassa medialta, eivätkä myöskään ristiäiset olleet julkinen seurapiiritapahtuma.
Doria Raglandia on nähty julkisuudessa harvakseltaan, eikä hän ole suoraan kommentoinut kohua tiedotusvälineille. Sen sijaan Meghanin isä Thomas Markle ja sisarpuoli Samantha Markle ovat ilmaisseet selkeästi mielipiteensä tapahtuneesta.
Samantha luonnehtiThe Sunissa julkaistussa kirjoituksessaan Meghanin repineen rikki kuninkaallisen perheen kuin tornado ja syytti sisartaan rahanahneeksi.
Thomas-isä on niin ikään syytellyt tytärtään ahneudesta. Viimeisimmäksi hän kuitenkin myi liudan Meghanin lapsuuskuvia ja -videoita kohudokumenttia varten ja ilmoitti herttuaparin olevan hänelle velkaa.
– Tässä kohtaa he ovat minulle velkaa. Kuninkaalliset ovat minulle velkaa. Harry on minulle velkaa, Meghan on minulle velkaa. Minut pitäisi palkita siitä, mitä olen joutunut käymään läpi. Tyttäreni sanoi minulle, että kun olen vanha hän pitää minusta huolta. Olen vanha nyt, on aika pitää huolta isästä, Markle jyrisi.
Uusimmat
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
Lataa lisää