Vimpeli mykistyttävässä iskussa – "Aikamoisessa pesukoneessa oltiin"

Henri Puputti
Vimpelin Henri Puputti kunnostautui mailan varressa (arkistokuva).Str / Lehtikuva
Julkaistu 28.08.2015 20:34

MTV SPORT-STT

Runkosarjan voittaja Vimpelin Veto aloitti Superpesiksen välierät Jyväskylän Kiriä vastaan mahtivoitolla 2-0 (5-0, 12-2).

- Sisäpelimme oli ihan hyvää, mutta ulkopelimme virheitä on saatava vähenemään, kiteytti Vedolle kuusi juoksua lyönyt Henri Puputti.

- Aikamoisessa pesukoneessa oltiin. Paljon on tapahduttava, että huomenna saataisiin kentälle eri Kiri, kuvaili vieraiden viuhkamies Paavo Hämäläinen.

Isännät hallitsivat peliä läpi ottelun, vaikka Joonas Suomisen uran ensimmäinen pääsarjakunnari (1+2) olikin avausjakson sinetti vasta kolmannessa vuoroparissa. Jakson voittojuoksun löi runkosarjassa vain kolmesti kotiuttanut Janne Heimonen.

Toisen jakson avaavalla kunnarin kiersivät isännistä sekä Mikko Kanala (1+0) että Puputti (1+2).

Vedon palkitut olivat koppari Puputti (10 kärkilyöntiä/10 yritystä) ja kuusi juoksua tuonut polttaja Kanala (10/12).

Kiristä onnistuivat kaksi juoksua lyönyt jokeri Hannu Kiukkonen (7/9) ja kertaalleen kentän etenijänä kiertänyt ex-vetolainen Juho Määttälä (5/8).  

Tuoreimmat aiheesta

Pesäpallo