Vinales selitti aika-ajojen äksyilyään – "Olin vain vihainen"

17.53472180
Julkaistu 23.04.2017 18:21

Ville Helenius

ville.helenius@mtv.fi

@VilleHeleniu5

Yamahan Maverick Vinalesin mukaan MotoGP:n USA:n aika-ajoissa sattunut välikohtaus hänen ja Valentino Rossin välillä ei jäänyt kaihertamaan tallikaverusten välejä.

MAINOS

MotoGP-viikonloput C Morella!

Katso USA:n kisaviikonlopun aikataulu tästä!

Tilaa C More

Vinales nuhteli tallikaveriaan tämän pilattua hänen ensimmäinen nopea kierroksensa aika-ajoissa. Mutkaan 18 tultaessa espanjalaisella oli selkeästi enemmän vauhtia, mutta hän joutui valitsemaan leveämmän ajolinjan ja nostamaan kaasulta.

Vinalesin mukaan he kävivät tilanteen läpi aika-ajojen päätyttyä, eikä sattuneesta jäänyt heidän välilleen pahaa verta.

- On normaalia, että näin voi sattua. En valita, sillä joku päivä se voi osua minun kohdalleni, Vinales totesi motorsport.comin mukaan.

- Minulla oli hyvä kierros menossa, eikä Valentino nähnyt minua ja aloitti oman kierroksensa. Olin vain vihainen. Kuljettajat suuttuvat, jos eivät saa kierrostaan maaliin, espanjalainen perusteli.

MM-sarjan johdossa oleva Vinales ajoi lopulta aika-ajojen toiseksi ennen kokenutta Rossia. Hän taipui maanmiehelleen Marc Marquezille reilun kymmenyksen.

Kauden parhaan aika-ajonsa ajaneen Rossin mukaan ongelma aiheutui, kun useat ulostulokierroksella olleet kuljettajat hidastivat hakeakseen asetelmia nopealle kierrokselle.

- Emme osuneet, koska en tuntenut mitään. Saatoin hidastaa, mutta en nähnyt Maverickin tulevan, italialainen tiivisti.

Katso tilanne pääkuvan videolta!

MotoGP:n USA:n osakilpailu C More Maxilla ja C Moren suoratoistopalvelussa sunnuntaina kello 21.50 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta

MotoGP