Vinkunaa ja sirinää korvissa – tiesitkö tätä tinnituksesta?

Colourbox
Julkaistu 07.05.2012 08:34(Päivitetty 06.11.2012 09:59)

Tinnitus voi johtua niska- ja hartianseudun jännityksestä, mutta myös sisäkorvan vauriosta. Tinnitukseen ei ole lääkettä, mutta sitä voidaan helpottaa – lue, miten!

Mitä tinnitus on?

Tinnitus tarkoittaa korvien soimista – piippausta, ininää ja siritystä. Yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan tinnitus syntyy, kun kuulohermo tai kuulojärjestelmä toimii itsenäisesti. Kuulohermo ei siis ole koskaan hiljaa, mutta yleensä ihminen ei havaitse sen aiheuttamaa tinnitusta normaalissa ääniympäristössä. Tinnituksen voi kuitenkin alkaa kuulla, jos ihminen on tarpeeksi pitkään äänieristetyssä tilassa.

Jos kuulohermon itsenäinen toiminta lisääntyy, tinnituksesta voi tulla häiritsevää. Korvien soiminen voi pahentua esimerkiksi sisäkorvan vaurion vuoksi. Vaurioita voivat aiheuttaa esimerkiksi melu, tapaturma tai tulehdus. Tinnitus voi myös vahvistua ajan ja kuulon huononemisen myötä ja muuttua häiritseväksi. Myös kuuron korvissa voi tinnittää!

Kaikkien korvat soivat joskus, ja ihmisen keho tuottaa jatkuvasti ääniä, joita emme kuule normaalissa arkiympäristössä. Hetkellinen korvien soiminen ei siis ole epänormaalia.

Tinnitusta voivat pahentaa esimerkiksi stressi, väsymys ja fyysinen rasitus. Tinnituksen syy kannattaa aina selvittää lääkärissä.

Tinnituksen asteet

Tinnitus voi varsinkin alkaessaan aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia, masennusta ja ärtyneisyyttä. Tinnitusongelmia voi mitata vaikeusasteikon avulla.

Ensimmäisen asteen henkilöillä tinnitus ei haittaa elämää. Hän selviää korvien soimisesta ilman ongelmia. Enemmistö tinnituksista kuuluu tähän tyyppiin. Esimerkiksi nukahtamisvaikeuksia esiintyy toisen asteen tinnituksessa.

Kolmannen asteen tinnituksessa arkielämä häiriintyy. Huomio kiinnittyy jatkuvasti korvien soimiseen, ja tämä puolestaan aiheuttaa uni- ja keskittymisongelmia. Kolmannen asteen tinnitusta esiintyy noin prosentilla kaikista tinnituksesta kärsivistä.

Objektiivinen vai subjektiivinen?

Objektiivinen, eli fysikaalinen tinnitus syntyy korvassa tai sen lähellä olevissa kudoksissa tai elimissä. Myös muut ihmiset voivat kuulla voimakkaan fysikaalisen tinnituksen esimerkiksi stetoskoopilla!


Subjektiivisen tinnituksen kuulee vain ihminen itse. Se syntyy, kun sisäkorvan aistin- tai hermosoluihin kohdistuu ärsytystä.

Tinnitukseen ei ole lääkettä

Jos tinnitus johtuu esimerkiksi verenpaineesta, niska- ja hartianseudun jännityksestä tai purentaongelmista, sitä voidaan hoitaa. Kuulolaite voi myös auttaa niitä, joilla tinnitus on pahentunut kuulonaleneman vuoksi.

Tinnitukseen ei ole olemassa lääkettä, vaikka joidenkin lääkitysten on havaittu vaimentavan tinnitusta. Myös B12 -vitamiinin puutteella on havaittu olevan yhteys tinnitukseen.

Jos tinnituksen syynä on sairaus välikorvassa tai verisuonipoikkeavuus korvan lähellä, sitä voi hoitaa leikkauksella. Sisäkorvassa olevaan vaurioon ei ole olemassa leikkaushoitoa.

Nukahtamista voi yrittää helpottaa kuuntelemalla esimerkiksi radion kohinaa hiljaisella. Tinnituksesta voi myös yrittää oppia pois. TRT-hoidossa korviin voidaan asettaa esimerkiksi kohinaa tuottavat koneet. Hoidon avulla aivot totutetaan tinnitukseen ja elimistö lakkaa reagoimasta siihen. Hoito kestää puolesta vuodesta vuoteen. TRT-lyhenne tulee sanoista Tinnitus Retraining Therapy.


AVA

Lähteet: Terveyskirjasto.fi, Kuuloliitto.fi, Tinnitusyhdistys.fi, Duodecimlehti.fi, Wikipedia

Kuva: Colourbox

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle