Viraalivideo ajalta ennen YouTubea: Ferrari-kuski kaahasi liikenteen seassa 320 km/h – VHS-nauhojen kaupittelu johti pidätykseen

f40japan
YouTube
Julkaistu 12.12.2018 15:04

Ville Järveläinen

1990-luvulta peräisin olevalla videolla nähdään kylmäpäinen kuljettaja, joka vähät välittää nopeusrajoituksista tai muusta liikenteestä. Kuljettaja joutui vaikeuksiin kaupiteltuaan videon kopiota, ja nykyään oheisen videon sisältävästä VHS-kasetista voi joutua maksamaan satoja euroja.

Uusilla ja moderneilla urheiluautoilla on moni lähennellyt 300 km/h:n lukemia esimerkiksi Saksan autobahnin rajoittamattomilla osuuksilla. 

Sen sijaan oheisella videolla nähtävä Ferrari-kuljettaja päätti kaahata sydämensä kyllyydestä japanilaisella moottoritiellä, jossa oli satasen nopeusrajoitus. Myöskään muut tienkäyttäjät eivät voineet olla millään tavalla varautuneita siihen, että heidät ohitetaan yli kolminkertaisella nopeudella.

Katso alla olevalta videolta, miltä näyttää 50 miljoonan dollarin Ferrari. Juttu jatkuu videon jälkeen.

2:29img

Kun soppaan lisätään vielä se fakta, että alla ei ollut mikään tämän päivän urheiluauto monipuolisilla avustinjärjestelmillä, vaan todellinen vanhan liiton katuraketti Ferrari F40, ei kuljettajan toimintaa voi puolustella millään tavalla.

Tämä vuonna 1990 kuvattu pätkä lienee samalla yksi varhaisimmista viraalivideoista. Kaahaustaan kuvannut kuski nimittäin myi kopioita videostaan VHS-kaseteilla, mikä auttoi poliisin hänen jäljilleen. Kuljettaja lopulta pidätettiin.

Yksi kopioista ilmestyi eilen tiistaina myyntiin japanilaiseen nettihuutokauppaan noin 230 euron lähtöhintaan.

Lue myös: Nainen kaahasi Ferrarillaan törkeää ylinopeutta – tarjosi poliisille ehkä historian typerimmän selityksen

Lähde: Motor1

Tuoreimmat aiheesta

Tien päältä