Viro ei jatka metropoliitan oleskelulupaa.
Viro ei jatka Moskovan patriarkaatin alaisen Viron ortodoksikirkon metropoliitan oleskelulupaa, kertoi maan sisäministeriö torstaina. Viranomaisten mukaan kirkkoa johtanut venäläinen Jevgeni on turvallisuusuhka Virolle.
Sisäministeriön mukaan metropoliitalle on huomautettu useaan otteeseen, että hänen täytyy lopettaa Venäjän toiminnan julkinen puolustaminen, mutta hän on silti jatkanut toimiaan.
Jevgenin, jonka syntymänimi on Valeri Reshetnikov, on poistuttava Virosta viimeistään 6. helmikuuta nykyisen oleskeluluvan umpeutuessa.
Reshetnikoville on myönnetty tilapäinen oleskelulupa Viroon yhteensä neljäksi vuodeksi kahden vuoden jaksoissa. Edellinen kahden vuoden jakso alkoi juuri ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vajaa kaksi vuotta sitten.
Reshetnikovilla ei ole lähisukulaisia tai omaisia Virossa.