Viro sulkee lähes kaikki koulut pahenevan koronatilanteen vuoksi

1:18img
Kalle Saksela kertoo, miksi koronavirus muuntuu nopeasti
Julkaistu 19.02.2021 21:45

MTV UUTISET–STT–BNS–AFP

Viro sulkee lähes kaikki maan koulut sekä muun muassa julkiset saunat ja uima-altaat maanantaista lähtien. Maahan annetaan myös etätyösuositus.

Ainoastaan alle 11-vuotiaiden lasten lähiopetus sallitaan. Baarit ja ravintolat saavat pysyä auki, mutta ne saavat ottaa asiakkaita vain puolet normaalista määrästään.

Viron ensi viikon itsenäisyyspäivää pyydetään myös juhlimaan kotioloissa.

Virossa on todettu 698 koronatartuntaa 100  000 asukasta kohti viimeisen kahden viikon aikana. Uutistoimisto AFP:n mukaan maan ilmaantuvuusluku on EU:n toiseksi suurin Tshekin jälkeen.

Yhteensä noin 1,3 miljoonan asukkaan Virossa on todettu reilut 56  200 koronatartuntaa.

Tuoreimmat aiheesta

Viro