Virolaiset alkoholintuottajat pelkäävät viinarallia – arvion mukaan puolet Virossa juodusta oluesta ostetaan ensi vuonna Latviasta

Virosta tuotua alkoholia lastataan autoihin länsisatamassa Helsingissä lauantaina 29. lokakuuta 2011.
Virossa pelätään, että alkoholiveron kiristyessä juomia haetaan yhä enemmän Latviasta. Kuvassa juomia lastataan autoon Tallinnan länsisatamassa.Lehtikuva
Julkaistu 25.07.2017 12:11

MTV UUTISET – STT

Virolaiset alkoholintuottajat ja alkoholikauppiaat pelkäävät, että Latvian ja Viron välillä alkaa hurja viinaralli, kun oluen verotus Virossa kiristyy. Alan etujärjestö sanoo, että ensi vuoden lopulla lähes puolet Virossa juodusta oluesta ostetaan Latviasta.

Myös voimakkaampien alkoholijuomien kohdalla pelätään kovaa viinarallia. Arvion mukaan ensi vuoden loppuun mennessä noin kolmannes Viron vodkankulutuksesta olisi etelärajan yli rahdattua kirkasta. Arviot perustuvat Postimees-lehden saamiin tietoihin.

Alkoholialan etujärjestön arvion mukaan viinaralli tietäisi valtiolle 170 miljoonan euron veromenetyksiä.

Virossa verotus kiristyy

Viron hallinnon edustajat esittävät veromenetyksestä paljon varovaisempia arvioita. Maan valtiovarainministeriön mukaan viinaralli vie tänä vuonna valtion kassasta noin 22 miljoonaa euroa menetettyinä verotuloina.

Tällä hetkellä alkoholin kuskaaminen maiden välillä on vielä huomattavasti maltillisempaa. Viime vuonna noin kuusi prosenttia Virossa kulutetusta oluesta ostettiin Latviasta. Tänä keväänä osuus on kasvanut 10 prosenttiin.

Latviassa alkoholi maksaa huomattavasti vähemmän kuin Virossa. Latvian Viron vastaiselle maarajalle on jo perustettu runsaasti alkoholimyymälöitä.

Virossa alkoholin verotus kiristyi reippaasti heinäkuun alussa, kun oluen vero nousi noin 70 prosenttia. Vuoteen 2020 mennessä Viron hallitus nostaa oluen verotusta vielä reilusti lisää. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat