Viron hallituksen määrä olla valmis perjantaihin mennessä

viro viron lippu
Lehtikuva
Julkaistu 16.11.2016 15:33

MTV UUTISET – STT – BNS

Viron uusi hallitus on valmis perjantaihin mennessä, kertoi sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jevgeni Ossinovski. Hallitusta ovat muodostamassa sosiaalidemokraattien lisäksi keskusta ja konservatiivinen IRL-puolue.

Ossinovski kertoi asiasta tiistai-iltana Viron yleisradioyhtiö ERR:lle. Hänen mukaansa kolmen puolueen hallituksen syntymisestä on nyt varmuus.

Pääministeri Taavi Roivas syrjäytettiin viikko sitten luottamusäänestyksessä. Hallituksen kaksi muuta puoluetta vetivät reformipuoluetta edustavalta Roivasilta tukensa.

Hallitusta nyt muodostamassa olevat puolueet ovat ilmoittaneet, että Viron nykyiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ei ole tulossa muutoksia. Todennäköinen uusi pääministeri on keskustan Jüri Ratas

Viron hallitus joutui vaihtoon viime viikolla.

2:22img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat