Voidaanko poikkeusolot pian purkaa? Hallitus linjaa ensi maanantaina, onko valmiuslain käyttöä yhä jatkettava – "Pyrimme pääsemään eroon"

12:59img
Pääministeri Marin kommentoi myös muun muassa keskustan ministerivaihdosta. Katso video!
Julkaistu 09.06.2020 14:36
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Hallitus päättää ensi maanantaina 15. kesäkuuta siitä, onko koronaviruksen takia käyttöön otetun valmiuslain myöntämiä valtuuksia yhä tarpeellista jatkaa.

Valmiuslain toimivaltuuksilla on koronakevään ja alkaneen kesän aikana muun muassa suljettu kouluja, eristetty Uusimaa muusta Suomesta ja mahdollistettu hoitajien määrääminen töihin.

Tautitilanne on ollut viime viikkoina varsin hyvä alkukevääseen verrattuna.

Näin ollen hallitus tiedottaa käsittelevänsä tarvetta ja perusteita valmiuslain toimivaltuuksien käytölle ensi maanantaina.

Valmiuslaki on hyvin tärkeisiin yksilönvapauksiin kajoava laki, jonka käyttöönoton on perustuttava välttämättömyyteen.

Hallituksen tilannekuvan mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, ettei valmiuslain toimivaltuuksilla tehtyjä toimia tarvita enää kesäkuun lopun jälkeen.

– Totta kai tavoitteena pitää olla se, että pääsemme tästä poikkeuksellisesta tilanteesta yli, pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi ennen hallituksen tämänpäiväisiä neuvotteluja.

Marinin mukaan valmiuslain käytöstä luovutaan heti, kun toimet eivät ole enää välttämättömiä.

– Ilman muuta on selvää, että pyrimme pääsemään eroon niin valmiuslain käytöstä kuin poikkeusoloista, Marin sanoi.

Tartuntatautilakiin valmistellaan kiireellisiä muutoksia

Valmiuslain avulla tehdyistä toimista on voimassa yhä lääkehuoltoon, hoitotakuuseen ja terveydenhuoltoalan työntekijöiden työehtoihin liittyviä rajoituksia.

Rajoitukset menevät tällä haavaa voimasta 30. kesäkuuta, jollei erikseen toisin päätetä.

Hallitus käsitteli tänään neuvotteluissaan sitä, kuinka koronaepidemian mahdolliseen toiseen aaltoon voitaisiin lainsäädännöllisesti varautua.

Tartuntatautilakiin valmistellaan kiireellisesti muutoksia, jotta esimerkiksi ravintolat voitaisiin tulevaisuudessa tarvittaessa sulkea ilman valmiuslain käyttöönottoa.

Lue myös: THL: Suomessa 24 uutta koronatartuntaa ja yksi uusi koronaan liittyvä kuolema

Lue myös: Pääministeri Marin: Nyt ei ole aika sopeuttaa taloutta – "Sen keskustelun paikka on vasta myöhemmin"

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus