Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan viranomaisten on syytä tehdä nyt ryhtiliike koronan vastaisessa taistelussa. Valmiuslakia ei Marinin mukaan vielä tarvitse ottaa käyttöön.
Koronatilanne on heikentynyt nopeasti, ja pääministeri Marin peräänkuuluttaa ryhtiliikettä.
– Vetoan vahvasti paikallisiin ja alueellisiin viranomaisiin, että teemme yhdessä kaikkemme, että tautitilanne saadaan pidettyä hallinnassa ja painettua takaisin perustasolle, Marin sanoi tiedotustilaisuudessa.
– Nyt on syytä tehdä ryhtiliike, Marin totesi.
Marin myös painotti, että joulun aikaan suunniteltua matkailua on syytä välttää, samoin kuin toimintaa, joka ei ole välttämätöntä. Tällaisiksi Marin mainitsi esimerkiksi juhlat ja harrastukset.
Lue myös: THL: Suomessa 570 uutta tartuntaa
Hallitus neuvotteli eilisillan siitä, millä edellytyksillä valmiuslaki voitaisiin ottaa käyttöön.
Marin toisti eilisen kantansa: Suomi ei ole vielä siinä pisteessä, että valmiuslakia tarvittaisiin.
Järeä valmiuslaki tulisi Marinin mukaan kyseeseen, jos tartuntojen määrä kasvaisi niin rajusti, että sairaanhoito uhkaisi vaaraantua, tai jonkin tietyn alueen ihmisten liikkumista olisi pakko rajoittaa.
Lue myös: Nyt suljetaan kuntosalit, uimahallit ja sisäleikkipuistot koronan riskialueilla – "Toiveena on, että myös kauppakeskusten yleiset oleskelutilat suljetaan"
Krista Kiuru: Alueille lisäohjeita
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi, että leviämisvaiheessa tai sen uhan alla oleville alueille on lähetetty lisäohjeita koronatoimista.
Leviämisvaiheessa ovat tällä hetkellä pääkaupunkiseutu sekä Päijät-Häme.
Kiihtymisvaiheessa olevien alueiden tulisi Kiurun mukaan ottaa sosiaali- ja terveysministeriössä laaditun toimintasuunnitelman mukaiset kiihtymisvaiheen alueelliset koronatoimet täysimääräisesti käyttöön.
Myös leviämisvaiheen toimia olisi hyvä ottaa käyttöön etupainotteisesti.
– Luvut ja kehityssuunta ovat erittäin huolestuttavia. Toivon, että kaikki ymmärtävät, että tilanne on vakava, Kiuru sanoi.
Lue myös: Uusia koronatartuntoja todettu nyt kaikissa sairaanhoitopiireissä – tapausmäärät kasvaneet viikossa jyrkästi
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.