Voimamies Luke Stoltmanin vaimo väittää miehensä pettäneen häntä useiden naisten ja miesten kanssa.
Luke Stoltman, 39, on yksi maailman kovimmista voimamiehistä. 192-senttinen ja 160-kiloinen skotlantilainen on voittanut Euroopan vahvin mies -kilpailun 2021 ja 2024 sekä sijoittunut Maailman vahvin mies -kilpailussa parhaimmillaan kolme kertaa seitsemänneksi.
Nyt mies on kuitenkin myrskyn silmässä.
"Hän ei ole se mies, jollaisena hän itsensä esittää"
Stoltmanin vaimo Kushi Stoltman kertoi torstaina Instagram-julkaisussaan yrittäneensä miehensä kanssa lasta vuosien ajan ja murehtineensa asiaa paljon. Heillä on tätä nykyä yhdeksän kuukauden ikäinen poika, mutta Luke Stoltman on vaimonsa mukaan pettänyt häntä "useiden naisten ja miesten kanssa". Tämä on jatkunut Kushin mukaan läpi kahdeksanvuotisen avioliiton, myös silloin kun hän on ollut raskaana ja sen jälkeen.
– Kun kävin läpi koeputkihedelmöitystä miehelläni oli syrjähyppy, josta olin täysin tietämätön, Kushi Stoltman kirjoitti.
Hän esitti myös tuoreen väitetyn tapahtuman.
– Kuluneena viikonloppuna sen jälkeen, kun poikamme on ollut sairaalassa hyvin sairaana, Luke kieltäytyi tulemasta kotiin ja näkemästä häntä sairaalassa, koska hän oli toisen naisen kanssa selkäni takana.
Kushi Stoltman luonnehti olevansa "pöyristynyt siitä, miten joku voi olla niin julma ja ilkeä".
– Hän ei ole se mies, jollaisena hän itsensä esittää.
"Kiitos todella paljon, Luke Stoltman & Melissa Peacock"
Kushi Stoltman mainitsi syytöstensä lomassa nimeltä kanadalaisen voimanaisen Melissa Peacockin tarkentamatta hänen osuuttaan enempää.
– Kiitos todella paljon, Luke Stoltman & Melissa Peacock, piinaamisestani.
Kushi Stoltman ilmoitti sittemmin jäädyttävänsä Instagram-tilinsä. Tili ei ole enää nähtävillä.
– Minun täytyy keskittyä mielenterveyteeni poikani takia. Tämä on ollut todella traumaattista.
– Olen täysin murtunut, ja se, mitä olen kokenut, on anteeksiantamatonta.
Luke Stoltman ja Melissa Peacock eivät ole toistaiseksi vastanneet julkisesti syytöksiin. Luken on huomattu kuitenkin poistaneen Instagramissa aiheesta saamiaan kriittisiä kommentteja.
Lukella on myös tunnettu voimamiesveli Tom Stoltman, joka on voittanut Maailman vahvin mies -kilpailun kolmesti. Tuorein voitto tuli tänä vuonna.