Kansainväliset puolustus- ja aseteknologia-alan tutkijat seuraavat tarkalla silmällä Venäjän vuotuisia voitonpäivän paraateja, sillä niistä saa yleiskuvan Venäjän aseiden kehityksestä.
Suomalaisasiantuntija kuitenkin muistuttaa, että kyse on nimenomaan näytöksestä sekä Venäjän kotimaiselle että ulkomaiselle yleisölle. Kaikki näyttävästi esitelty aseteknologia ei välttämättä ole todellisuudessa juuri sellaista kuin paraatissa esitetään.
Aseiden tehokkuutta ja kehitysastetta voidaan tietoisesti joko vähätellä tai liioitella, kuvailee maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Antti Paronen.
– Runko pitää tietysti olla totta. Tällä tarkoitan muun muassa vaunukalustoa ja kuljetuskalustoa - sitä on aika vaikea hämätä. Mutta hienomekaniikan osaset tai vaikkapa lennokkijärjestelmät, jotka ovat vasta kehittymässä, asettuvat tietysti kritiikin kohteeksi, Paronen toteaa.
Pienet muutokset esimerkiksi ohjusten ulkonäössä voivat antaa tahallisen väärän kuvan esimerkiksi kantomatkoista.
– Tämä on osaltaan informaatio- ja psykologista vaikuttamista, jota Venäjä pyrkii ulospäin tekemään. Voitonpäivän paraati on tietysti juuri sitä vaikuttamista, jolla viestiä välitetään sisäpoliittisesti - mutta se on myös tällaista venäläistä maskirovkaa (harhauttamista, peiteltyä sodankäyntiä) jota myös viestitään ulkopoliittisesti, Paronen toteaa.
– Tässä pitää olla vahva lähdekritiikin leima, Paronen suosittaa.
Vaunukalusto kertoo modernisoinnin tasosta
Paronen itse kiinnittää eniten huomiota kahteen asiaan: Mannertenvälisiin ohjuksiin ja vaunukalustoon.
–Tietysti nämä mannertenväliset ballistiset ohjusjärjestelmät ovat aina kiinnostavia: Minkä verran niitä esitellään, miten niitä halutaan tuoda esille? Ne ovat sitä venäläistä suurvaltapolitiikkaa, Paronen selittää.
Vaunukalusto on kuitenkin kenties paras indikaattori armeijan modernisoinnin asteesta.
– Kyseessä on toki paraati. Se ei kerro koko totuutta, mutta ainakin se antaa viitteitä, mihin suuntaan kehitystyö on menossa, Paronen sanoo.
– Siihen koko ajan kehitetään yhä mielenkiintoisempia omasuojajärjestelmiä, joilla havainnoidaan lähialuetta paremmin ja joilla vaunumiehistö pysyy paremmin tilannetietoisena. Lisäksi erityisesti panssarin kehittyminen kiinnostaa: Miten panssarikehitystä tai suojankehittymistä ylläpidetään suhteessa uusiin panssarintorjunta-aseisiin? Paronen kuvailee.
– Vaunukaluston modernisointi kertoo aika pitkälle siitä, mihin suuntaan kalustoa ollaan kehittämässä ja miten niitä ollaan mahdollisesti tulevaisuudessa erityisesti läntisen sotilaspiirin alueella Venäjän toimesta käyttämässä.
Yliääniaseet ovat Venäjän vastaus ohjuskilvelle
Presidentti Vladimir Putin on usein puhunut hypersonisista eli yliääniaseista. Se on huomionarvoista, sillä Putin on toistuvasti keskittynyt nimenomaan tämän asetyypin kuvailuun.
Parosen mukaan yliääniaseiden alleviivaamiseen syy löytyy itäiseen Eurooppaan viime vuosina rakennetusta ohjuspuolustusjärjestelmästä, jota Venäjä on kiivaasti vastustanut.
– Näiden aseiden merkitys korostuu venäläisessä sotilaallisen voiman osoituksessa, koska niitä on äärimmäisen vaikea havaita suuresta nopeudesta johtuen. Siten niitä on myös vaikea torjua. Ne olisivat siis aktiivisesti haastamassa sitä Itä-Eurooppaan kaavailtua ja osittain myös rakennettua ohjuspuolustusjärjestelmää, joka on ollut kivenä Venäjän poliittisen ja sotilaallisen johdon kengässä, Paronen toteaa.