Voittoputkessa liitävä ravuri palkitsee kärsivällisyyden

Hevoset laitumella
Kuvituskuva.Suomen Hippos/Terttu Peltonen
Julkaistu 09.07.2015 14:30
Toimittajan kuva

Henri Lehikoinen

@HenriLehikoinen

Lämminveriruuna Great Capacity starttaa tänään Seinäjoella Toto4-kierroksen päätöskohteessa. Viime vuoden seitsemän starttia toivat kaksi voittoa, mutta ravin kanssa oli varsinkin loppumatkasta suuria ongelmia.

Tutkimuksissa hevosesta ei löytynyt mitään vikaa, joten katseet suunnattiin lihasten vahvistamiseen.

Markku Peltoniemen omistama Great Capacity starttasi viime vuoden viimeisen starttinsa syyskuussa, jonka jälkeen se siirtyi Ari Aatsingin valmennustalliin. Harjoittelun tavoite oli kristallinkirkas.

– Ari ajoi sillä hiljasta ja pitkää lenkkiä, jonka tavoite oli rakentaa pohjakunto. Kyseessä on isolihaksinen hevonen, joka tarvitsee hyvät pohjat, Peltoniemi painottaa.

Ruunan kaksi ensimmäistä starttia eivät talvitauon jälkeen olleet nappionnistumisia, mutta viimeiset neljä starttia ovat tuoneet kaksi voittoa ja kakkossijaa.

– Pikkuhiljaa hevonen on alkanut notkistua, ja sitä kautta ravikin on alkanut paranemaan. Pohjakunto pitää nyt, enkä usko raviongelmia tulevan enää.

Huippuiskussa starttiin

Great Capacityn kilpailuvire on tällä hetkellä erinomainen. Hevosen kaksi viimeisintä starttia ovat päättyneet voittoihin ja ennätykseen 16,0 sekä ryhmäajosta että tasoitusajosta. Tänään ruuna joutuu Veli-Erkki Paavolan ohjastamana esittämään parastaan, sillä hidasteena on ryhmäajon paikka kaksitoista.

– Hevonen joutuu varmasti aika paljon tuolta paikalta kiertämään. Se pystyy tekemään omaa juoksuaan, eikä tarvitse selkiä. Kaksi viimeisintä starttiaankin voitti kuolemanpaikalta. Jos se siellä 4–5 paikkeilla on, niin ihan hyvin mennyt, Peltoniemi pohtii.

Peltoniemi, 54, on pitkän linjan ravimies. Yli 300 lähtövoittoa urallaan ajanut kemijärveläinen on ollut sivussa ohjastustehtävistä viime vuonna sattuneen käsivamman takia.

– Lihas repesi ja jänne lähti pois paikoiltaan. Käsi ei ole vieläkään sataprosenttinen, ja fysioterapiassa kuljen vieläkin. Helppoa hevosta voisi jo ajaakin, ja eiköhän minut vielä nähdä ohjastamassakin, Peltoniemi pohtii jatkoaan raviurheilun parissa.

Kiertääkö Great Capacity koko porukan? Suora lähetys Seinäjoen Toto4-pelistä MTV Max -kanavalta ja Katsomosta kello 19.10–20.35!

Fintoton sivuilla voit pelata ruunalle vaikkapa Sija-pelin, joka tuo voittoa mikäli hevonen yltää kolmen parhaan joukkoon.

Ravit live 5 kpl

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu