Voivatko taudit tarttua auttajaan ensiaputilanteessa?

Pöpö ja lika on heitteillejättöä pienempi paha.
Julkaistu 22.01.2012 17:00(Päivitetty 01.11.2012 15:05)

Väki kiiruhtaa maassa makaavan humalaisen ohi tohtimatta edes katsoa päin, ja ajatus puhallus-elvytyksestä kuulostaa monen korviin hygieniariskiltä. Pitääkö tautien tarttumista pelätä ensiaputilanteessa?

Maassa makaavaa kanssaihmistä pitää pysähtyä auttamaan, mutta resuisen humalaisen kohdalla moni kiirehtii askeliaan. Suomen Punaisen Ristin ensiapukouluttaja Henna Korte muistuttaa, että tuupertuneen auttamista koskevat aina samat ohjeet, johtui potilaan tila mistä syystä tahansa.

– Puhuttele henkilöä, ja jos hän ei reagoi puheeseen, ravistele. Mikäli henkilö ei herää, soita 112, Henna kertaa.

– Olemme kaikki aivan yhtä oikeutettuja saamaan ensiapua, hän painottaa.

Moni vierastaa paitsi laitapuolenkulkijoihin koskemista, myös ajatusta suusta suuhun -elvytyksestä hygieniasyistä. Tarttuvien tautien pelko on kuitenkin vain turha tekosyy.

– Voitko suudella toista ihmistä? Henna kysyy pöpökammoisilta.

Hän vakuuttaa, etteivät mitkään taudit tartu puhalluselvytyksessä.

– Joku flunssa voi tarttua muutenkin, ja esimerkiksi hepatiitti B:tä voidaan jälkiehkäistä, Henna näpäyttää.

– Koko maailmasta ei tunneta yhtä ainoaa HIV-tapausta, joka olisi tarttunut elvytyksen välityksellä.

Ketään ei saa jättää heitteille hygieniahysterian takia. Myös isoja, vakavia haavoja tyrehdyttäessä puhtaus on toissijaista.

– Terve iho suojaa tartunnoilta, Henna huomauttaa.

Henna muistuttaa, että sama auttamisvelvollisuus koskee myös esimerkiksi juuri hiv-positiivisia. Asetelman kääntäminen toisinpäin antaa ajattelemisen aihetta.

– Jos minä itse olisin loukkaantunut, ja ainoa paikalla oleva henkilö olisi hiv-positiivinen kaverini, enkö muka haluaisi hänen auttavan?

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat: Colourbox.com

Leukemiaan sairastunut Marjo ei päässyt lääkäriin - sinnitteli kotona kovassa kuumeessa

Tuoreimmat aiheesta

Studio55