Lotta Svärd Säätiö on valinnut kahden sodan lotan, Maija Kitinojan, Tervajoelta Vuoden Lotaksi.
Vuoden Lotta valittiin jo kymmenennen kerran. Vuoden lotan valinta on kunnianosoitus kaikille lotille ja pikkulotille, jotka ovat lottahengessä toimineet yhteiskuntamme hyväksi.
Vuoden lotta, Maija Kitinoja, syntyi itsenäisyysvuotena, 1917, kauppiasperheeseen Tervajoella. Perheeseen kuului kaikkiaan yhdeksän lasta. Lottalupauksen hän antoi kirkossa 30-luvun loppupuolella pari vuotta ennen Talvisodan syttymistä.
– Paikkakunnalla oli paljon lottia, nuoria ja iäkkäitäkin, oma sisarkin oli esimerkkinä ja kannusti liittymään lottiin, kertoo Kitinoja.
Lottakursseja pidettiin iltaisin suojeluskuntatalolla, jossa opetettiin esimerkiksi petausta, siteiden tekoa, sidontaa, lääkeannostelua, kirjanpitoa, viestitystä, puhelimen käyttöä ja erilaisten ilmoitusten tekoa.
Talvisodassa Kitinoja palveli lottana ilmavartiossa.
– Ilmavalvontaa, siis tähystystä, suoritin aluksi Isonkyrön kirkontornissa, myöhemmin Lakkineulomon katolla. Kirkontorniin kavuttiin sukalla peitettyjen taskulamppujen himmeässä valossa. Vartiossa oli kaksi lottaa kerralla neljän tunnin ajan. Kylmää oli. Onneksi Isonkyrön kirjakauppias antoi maahan asti ulottuvan susiturkkinsa, joka lämmitti lottia vuorotellen, kertoo Kitinoja.
Jatkosodan aikana Kitinoja työskenteli sidontapaikan esimiehenä Tervajoella. Hänen perheensä koti tarjosi myös muonitusta evakoille, jotka siirtolaisjuna toi sodan melskeistä turvaan.
– Puuhellalla porisi ahkerasti isot keittokattilat, hän muistelee.
Sodan syttyminen yllätys
Vaikka sodan mahdollisuuteen oli varauduttu, Talvisodan syttyminen marraskuussa 1939 tuli sittenkin yllätyksenä. Talvisodan aikana sotatoimialueella oli 25 000 lottaa ja kotirintamalla 65 000. Jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti ja sotien jälkeen lottia oli 230 000.
Lottatoiminta oli hyvin tehokkaasti organisoitu ja sitä johdettiin keskitetysti. Lotat huolehtivat sotien aikana niin rintamalla kuin kotirintamallakin moninaisista töistä muun muassa muonituksesta, lääkinnästä, varusteiden huollosta, toimistotöistä, viestinnästä, varainkeruusta, ilmavalvonnasta, radistitöistä, säähavainnoinnista, kaatuneitten lähettämisestä kotiin ja paljon muustakin.
Syksyllä 1944 solmittu rauhansopimus sinetöi Lotta Svärd -järjestön kohtalon. Valtioneuvosto lakkautti sen välirauhan sopimukseen ja valvontakomission painostukseen perustuen. Järjestön omaisuus tuli luovuttaa valtiolle. Järjestön ja paikallisten yhdistysten varoja ehdittiin kuitenkin siirtää jonkin verran lokakuussa 1944 perustetulle Suomen Naisten Huoltosäätiölle, nykyiselle Lotta Svärd Säätiölle.
Puvut hävitettiin
Myös lottapuvut ja merkit määrättiin hävitettäviksi.
– Minä annoin pukuni sisarelleni säilytettäväksi ja piilotin hihanauhan, kaulukset, mansetit ja merkit vintin sahanpuruihin. Piti pitää tästä aiheesta suut ihan supussa, muistelee Kitinoja.
Nykyisin hänen oma pukunsa on suojeluskunta- ja lottamuseossa Seinäjoella. Itse hän käyttää sisarensa lottapukua isänmaallisissa juhlissa.
Sotien jälkeen lotat joutuivat etsimään paikkaansa siviilielämässä. Piti löytää uusi koti tuhoutuneen tai luovutetulle alueelle jääneen tilalle, piti löytää työ- tai opiskelupaikka.
Maija Kitinoja palasi sotien jälkeen kyläkaupan tiskin taakse. Hän muistaa pula-ajan ostokortit ja elintarvikkeiden säännöstelyn. Tuotevalikoimaan kuului ruokatarvikkeiden lisäksi muun muassa hevosen länkiä, kessuntekotarpeita, karjanhoito-oppaita ja naisten kuttaperkkakenkiä. Harvalla on takanaan yhtä pitkä ja historiallinen kauppiasura, yli 50 vuotta. Kitinoja sai todistaa tiskin takaa niin sota- ja pula-aikoja, keskioluen vapautumisen kuin muovirahan yleistymisen 80-luvulla.
Lähde: Lotta Svärd Säätiö