Itsenäisyyspäivänä juhlien kunniapaikalla ovat sotaveteraanit ja lotat. Mutta vähemmän tunnettuja ovat Suomen Punaisen Ristin apusisaret, joita oli 3 500. He osallistuivat lottien tavoin maanpuolustuksen lääkintätehtäviin.
Helsingissä, nyt toimintansa lopettaneen Töölön sairaalan suojellussa vanhassa rakennuksessa alkoi jatkosodan toisena päivänä, kesäkuussa 1941, Suomen Punaisen Ristin apusisarten koulutus.
Apusisarjärjestö perustettiin marsalkka Mannerheimin käskystä, täyttämään huutavaa työvoimapulaa sairaanhoitoalalla.
Suuriarvoista työtä
Hallussani olevien kirjeiden apusisar koulutettiin heinäkuussa 1941 Töölössä, ennen kuin hänet lähetettiin sotasairaalaan rajan lähelle.
Hän kirjoitti koulutuksensa alkaessa:
"Työpäivä 7-20. Pommituksen sattuessa pyöreitä vuorokausia, siinä tapauksessa soittavat kotiin yölläkin. Ensimmäinen päivä oli toivoton. Vaikea leikkaus, jouduin tohtorin ja osastonhoitajattaren avuksi - vaan apuni oli verrattain pieni, koska kun leikkaus oli suoritettu puoleenväliin, siitä eteenpäin en tiennyt tästä maailmasta mitään. Selvisin vuoteessa, kylmä kääre otsalla ja toivat minulle kamferttia.”
"Sanotaankin, alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo, en käsitä mistä tätä voimaa ja rohkeutta tuli. Ehkä sekin syynä, että on lämmintä leikkaussalissa, 30°. Tunnen itsessäni paljon muutoksia."
"Kaikki työt mitä meille kuuluu on samaa kuin hoitajattarilla, ei siivouksia ei ollenkaan. Instrumenttien sterilisoiminen ja apu potilaan hoidossa. Usein joudumme osastolla toimimaan yksin ilman hoitajaa pieniä aikoja."
"Eikö olekin suuriarvoista työni. Näen paljon kärsiviä sieluja ja heidän hyväkseen teemme joka ainoan liikkeen. Tänään saatoimme erään potilaamme viimeiselle matkalleen, siinäkös riitti touhua kaikille, en olisi koskaan uskonut että niin paljon tehdään tosi työtä pelastaaksemme jokin henkilö."
Lue myös: Lottana 17-vuotiaana toimineella Kaija Uuksulaisella, 96, koskettavat terveiset nuoremmille: "Mulla on semmonen värssy"
Sodan jälkeen vaiettiin
Nina Pitkäniitty teki maisterintutkintonsa lopputyön apusisarista 15 vuotta sitten. Pitkäniittyä kiinnosti se, etteivät apusisaret olleet saaneet paljon huomiota silloin, eivätkä nykyäänkään.
– Sotien jälkeenhän aika lailla näistä vaiettiin, ja moneen vuosikymmeneen ei juurikaan puhuttu ihmisten sotakokemuksista mitään, Pitkäniitty sanoo.
– Sitten 80-luvun mittaan ihmisten sotakokemukset alkoivat pikkuhiljaa nousta sekä tutkimuksessa että taiteen puolella esiin. Ja muun muassa Lotta Svärdin työ tunnustettiin, ja se huomioitiin laajasti.
– Mutta apusisarista ei oikeastaan puhuttu julkisuudessa juurikaan mitään. Ja se tietysti harmitti heitä siitä syystä, että he tekivät varsin vastaavaa työtä kuin lääkintälotat. Eli sitä ei julkisesti noteerattu, ja toki se heitä harmitti, sanoo Pitkäniitty.
Ideologiset syyt liittyä
Suuri osa apusisarista oli keskiluokkaisia kaupunkilaisnaisia. Heidän joukossaan oli myös työväenluokkaisia ja yläluokkaisia naisia, ja maatalousväestöä. Monet heistä olivat Helsingistä, ja useilla oli taustaa partiosta.
– Jatkosodan aikana tosi kova työvoimapula, ja oli myös työvelvollisuus voimassa. Tämä oli ehkä yksi syy, miksi haluttiin lähteä tällaiseen mukaan. Se saattoi vaikuttaa houkuttelevammalta kuin vaikka maataloustöihin työvelvollisena joutuminen. Toki siinä saattoi olla myös esimerkiksi väylä tulevaan ammattiin, sanoo Pitkäniitty.
Joillain oli myös ideologisia syitä liittyä apusisariin, sen sijaan että he olisivat ryhtyneet lotiksi.
– Lotta Svärd kun oli perustettu aikanaan suojeluskuntajärjestön naisjärjestöksi, niin se saattoi vaikuttaa ehkä poliittisesti leimaantuneelta ja vähemmän neutraalilta kuin sitten tämmöinen Punaisen Ristin Apusisarjärjestö. Eli varmaan tällaisia ideologisia syitä löytyi siihen myös, sanoo Pitkäniitty.
Lue lisäksi: 100-vuotias veteraani hämmentyi itärajan tapahtumista: "En olisi halunnut tätä enää nähdä"
Sotasairaaloita ja vankileirejä
Apusisaret päätyivät koulutuksen jälkeen useimmin sotasairaaloihin, mutta myös vankileireille ja hoitokoteihin.
He valvoivat yövuoroissa, vieden haavoittuneille ruokaa ja lääkkeitä, ja järjestivät heille aseveli-iltoja ja pikkujouluja.
Apusisaret kokivat tekevänsä merkityksellistä työtä, ja heidän työstään kehittyi myöhemmin perushoitajat, ja nykyiset lähihoitajat.
Toiminta muuttui
Apusisariin kohdistuvan huomion vähyys saattoi osittain johtua siitä, että Lotta Svärdin toiminta loppui rauhan myötä, mutta apusisarten työt siirtyivät valtion vastuulle.
– Lotta Svärdhän lakkautettiin välirauhan sopimuksella vuonna 1944. Ja se oli tietysti aika dramaattinen päätös silloin, sanoo Pitkäniitty.
– Sen sijaan Apusisarjärjestö lakkasi toimimasta ikään kuin pikkuhiljaa, vuonna 1951. Se liittyi juuri siihen, että se tavallaan kävi pikkuhiljaa tarpeettomaksi, kun valtio otti hoitaakseen apuhoitajien kouluttamisen.
– Siihen ei sinällään liittynyt samankaltaista dramatiikkaa kuin Lotta Svärdin lakkauttamiseen, sanoo Pitkäniitty.
Sotilaiden kunnioitus
Apusisaren kirjeistä kuultaa syvä kunnioitus taistelevia sotilaita kohtaan. Hän kirjoitti myöhemmin sotasairaalasta läheltä itärajaa:
"Täällä on hiljaisuus, kuuluu raskasta hengitystä, pojat ovat unten mailla, enkä kadehdi heitä, ovat tavattoman väsyneitä, ovat tehneet paljon ja tekevätkin vielä. Kunpa vain pääsevät pois. Joskus kierrän huoneesta huoneeseen, peittelen poikia ja työt on melkein tässä, paria lukuun ottamatta."
"Taasen tässä pari päivää sitten yksi pojistamme muutti sinne ikuiseen kotiin, missä on rauha, eikä vihan liekki leimua. Tämäkin jätti taasen ikävän muiston sillä tuskat oli kovat ennen loppua. Nyt häntäkin on kohdannut sankarikuolema, mitä hän jo kauan odotti."
"Hän täytti velvollisuutensa loppuun asti, haavoittui viime elokuussa Kannaksella, menetti jalkansa ja vielä lentävän keuhkotaudin. Hän oli ihmeen reipas viimeiseen asti, sanoi ei suurempaa kuormaa anneta kuin kantaa jaksaa.”