Veronica Verho iloitsi valinnastaan Vuoden radiojuontajaksi.
Radiojuontaja ja tubettaja Veronica Verho vieraili viihdeohjelma Possen kevään ensimmäisessä lähetyksessä. Verho valittiin Vuoden radiojuontajaksi maaliskuun lopussa järjestetyssä Radiogaalassa.
Verho kertoi MTV Uutisten haastattelussa, että palkinnon saaminen oli hänelle valtava kunnia ja täysi yllätys.
– Ylipäätään se, että olin ehdolla ja minut oli äänestetty sinne saakka, oli jo tosi iso juttu. Olin tosi hienossa seurassa, siellä oli paljon kollegoja, joita olen seurannut pienestä pitäen.
Verho juontaa omaa kaksituntista ohjelmaa Radio NRJ:lla neljänä iltana viikossa. Palkinnolla on suuri merkitys myös siksi, että työn tekeminen tuntuu joskus yksinäiseltä.
– Se oli tosi iso juttu ja sain paljon motivaatiota omalle työlle ja uralle.
LUE MYÖS: Veronica Verho kohtasi pahimman pelkonsa – hurja stuntti sai purskahtamaan itkuun
Vuoden radiojuontaja -palkinnon on voittanut viimeisten kymmenen vuoden aikana lähes poikkeuksetta Radio Suomipopin Aamulypsyn juontaja Jaajo Linnonmaa. Hän sai palkinnon vuosina 2009-2018. Ainoastaan vuonna 2012 hän jäi ilman palkintoa, sillä tuolloin voittajaksi valittiin Tuija Pehkonen.
Verho onnistui katkaisemaan Linnonmaan voittoputken, mutta ei ajattele syrjäyttäneensä suosikkijuontajaa korkeimmalta korokkeelta.
– Jaajo on minulle tosi iso esikuva. Joka ikinen, joka oli ehdolla, olisi ansainnut sen, koska me kaikki teemme hirveän hyvää duunia.
Possessa Verho vieraili kolmatta kertaa, ja suoritti hurjan stuntin. Hän totesi, ettei ole kertaakaan päässyt ohjelmassa helpolla.
– En tiedä, uskallanko enää tulla tänne. Ensimmäisellä kerralla minut laitettiin hyppäämään lentokoneesta, sen jälkeen minun piti kantaa suullani jotain ihme mätäpalloja ja nyt kierin autolla ympäri. Mitä tapahtuisi ensi vuonna, jos tulisin mukaan? hän pohti.