Vuodet vierivät, Janina Fry hehkuu aina vaan – näin ex-missi on muuttunut 23 vuoden aikana

Janina Fry kollaasi
Janina Fry (o.s. Frostell) kuvattuna vuosien varrella (vasemmalta oikealle): vuosina 1993, 1997, 2000, 2006 sekä 2015.Lehtikuva
Julkaistu 12.11.2016 18:11

MTV VIIHDE

Vuoden 1993 Suomen Neidoksi kruunattu Janina Fry viettää tänään 43-vuotissyntymäpäiväänsä.

Janina Fry (o.s. Frostell) täyttää 43 vuotta tänään 12. marraskuuta 2016.

Vuoden 1993 Suomen Neito -kauneuskilpailun voiton myötä julkisuuteen noussut Fry sijoittui samana vuonna Miss Maailma -kisoissa kuudenneksi.

Janina on kokeillut siipiään myös laulajana ja hän oli toinen Laura Voutilaisen vuoden 2002 euroviisukappaleen Addicted to You sanoittajista.

Markkinointijohtaja Mark Fryn kanssa kesällä 2007 avioitunut Janina synnytti parin esikoistyttären saman vuoden maaliskuussa. Parilla on myös kesäkuussa 2010 syntynyt poika.

Janina on tehnyt viime vuosina opiskellut vaatesuunnittelua ja hänen nimeään kantavia vaatemallistoja on myyty K-Citymarket- ja Tokmanni-ketjuissa.

Katso alta kuvista, miten Janina Fry on muuttunut 23 vuoden aikana!

Janina Frostell Miss Suomi -finaali 1993Janina ylsi Miss Suomi -finaaliin vuonna 1993. Taustalla kilpailun voittaja Tarja Smura.Lehtikuva

Janina Fry, Miss Suomi -finalistit 1993Miss Suomi -finalistit 1993. Janina Frostell alarivissa kolmas oikealta.Lehtikuva

Janina Frostell ja Heikki Hietamies heinäkuu 1997Kesällä 1997 Janina juonsi Tangomarkkinoiden finaalit Heikki Hietamiehen kanssa.Lehtikuva

Janina Frostell heinäkuu 1997Janina Frostell heinäkuussa 1997.Lehtikuva

Janina Frostell kesäkuu 1998Janina laulamassa Popkalaset-festivaaleilla kesäkuussa 1998.Lehtikuva

Janina Frostell syyskuu 1998Janina syyskuussa 1998.Lehtikuva

Janina Frostell kesäkuu 1999Kesäkuu 1999.Lehtikuva

Janina Frostell helmikuu 2000Helmikuussa 2000 Janina nähtiin Panos Emporio -merkin mallina.Lehtikuva

Janina Frostell elokuu 2000Janina Frostell elokuussa 2000.Lehtikuva

Janina Frostell tammikuu 2002Tammikuu 2002.Lehtikuva

Janina Frostell ja Laura Voutilainen toukokuu 2002Janina Frostell sanoitti Laura Voutilaisen euroviisukappaleenLehtikuva

Janina Frostell ja Ezkimo kesäkuu 2002Kesäkuussa 2002 Janina Frostell esitti YleX:n Kesäkumibiisin yhdessä Rockin' Da North -hiphop-kokoonpanon kanssa. Kuvassa Janinan kanssa lavalla vuonna 2015 kuollut räppäri Ezkimo.Lehtikuva

Janina Frostell ja Rockin da North kesäkuu 2002Rockin' Da North ja Janina Frostell. Kuvassa myös muun muassa edelleen suursuosittu räppäri Paleface.Lehtikuva

Janina Frostell heinäkuu 2002Janina heinäkuussa 2002...Lehtikuva

Janina Frostell heinäkuu 2003...ja heinäkuussa 2003.Lehtikuva

Janina Frostell heinäkuu 2004Mark Fry ja Janina Frostell menossa Jari ja Vanessa Kurrin häihin heinäkuussa 2004. Pari avioitui kesällä 2007 ja Janina otti miehensä sukunimen käyttöön.Lehtikuva

Janina Frostell syyskuu 2006Janina syyskuussa 2006.Lehtikuva

Janina Frostell joulukuu 2006Joulukuussa 2006 Janina Frostell odotti esikoislastaan.Lehtikuva

Janina Fry joulukuu 2013 1Janina Fry joulukuussa 2013.Lehtikuva

Janina Fry joulukuu 2013 2Lehtikuva

Janina Fry elokuu 2015Janina elokuussa 2015.Lehtikuva

Janina FrySyyskuussa 2016 Janina sädehti Roosa nauha -kampanjan avaustilaisuudessa.All Over Press

Janina Fry Gloria Fashion Show 16.9.2016 1Janina Fry kuvattuna Gloria Fashion Show -tilaisuudessa 16. syyskuuta 2016.MTV

Janina Fry Gloria Fashion Show 16.9.2016 4MTV

Tuoreimmat aiheesta

Janina Fry