Vuokra-asunnoista taistellaan kuin Talent-kilpailuissa

Colourbox
Julkaistu 22.07.2010 15:29(Päivitetty 10.07.2013 10:57)

Asuntonäytöissä käy parhaimmillaan useita kymmeniä kiinnostuneita asunnonetsijöitä, jotka kovan tarpeen ja vähäisten vaihtoehtojen suossa joutuvat luopumaan omista kriteereistään ja hintaluokastaan. Vuokranantajat saattavat myös kilpailuttaa asuntonsa, jolloin eniten maksava voittaa.

Vuokraturvan toiminnanjohtaja Timo Metsola kertoo, että vuokra-asuntojen kysyntä on kasvanut sen vuoksi, että potentiaaliset asunnon ostajatkin ovat siirtyneet vuokramarkkinoille.

– Taloudellinen epävakaus on johtanut siihen, että ihmiset eivät halua sijoittaa suuria summia asuntoon, hän sanoo.

Hyvin toimeentulevilla on myös paremmat mahdollisuudet maksaa vuokraa, joten esimerkiksi opiskelijat häviävät armotta hintataistelussa. Asunnon saamiseksi hakijan on siis pistettävä kaikki likoon – vuokramarkkinoilla pärjätäkseen tarvitaan nykyään todellista talenttia.

Panostusta vuokrahakemuksiin

Nimettömänä pysyvä vuokra-asunnon etsijä kertoo, että kaikki hakijat eivät välttämättä pääse edes näyttöön, kun ilmoittautuneita on niin paljon. Hän on etsinyt asuntoa miehensä kanssa jo – tai vasta – kuukauden.

– Näytöissä saattaa hyvinkin olla kuusikymmentä ihmistä paikalla. Monet heistä alkavat olla jo vanhoja tuttuja, kun heilläkin on samat kriteerit alueesta ja asunnon koosta, hän nauraa.

Yksi keino, joilla epätoivoiset asunnonetsijät koettavat hurmata vuokranantajaa tai välittäjää, ovat personoidut hakemukset.

– Kyllä mekin kirjoitimme lisähakemuksen, jossa kerroimme vielä tarkemmin itsestämme, asunnonetsijä kertoo.

Hakemuksessa mainitaan esimerkiksi se, että he ovat akateeminen, työssäkäyvä pariskunta. Kaikki edellytykset hyville vuokranmaksajille olisivat siis olemassa, mutta silti kodinetsijä pelkää, että asunnon etsintään kuluu vielä toinenkin kuukausi.

Metsolakin harmittelee sitä, että vuokra-asunnon hakuprosessi on nykyään kuin työpaikkaa havittelisi.

– Vuokranantaja haastattelee monia hakijoita ja valikoi heistä parhaimman. Tämä todella kertoo kysynnän ja tarjonnan epäsuhdasta, hän kommentoi.

Vuokrataan eniten tarjoavalle

Asunnonetsijä kertoo yhdestä piirteestä, joka yllätti hänet kämppäkilpailussa: vuokrasta käydään huutokauppaa ja eniten maksava voittaa.

– Eräässäkin ilmoituksessa oli kiinteä hinta, mutta vuokranantaja ilmoitti näytössä, että asunnosta oli tarjottu jo 30 euroa enemmän. Muilla oli mahdollisuus ilmoittaa viikon sisään, miten paljon he olisivat valmiita maksamaan.

He itse päättivät korottaa tarjousta viidelläkymmenellä eurolla, mutta toinen ohitti tarjouksen viidellä eurolla.

– Huutokauppa ei ollut julkinen, joten emme voineet tietää muiden tarjouksista, hän harmittelee.

Metsolan mukaan vuokra-asuntojen huutokauppaaminen kielii siitä, että vuokramarkkinat eivät ole terveet. Hänestä tangoon tarvitaan kuitenkin kaksi, eli syytä voi etsiä sekä vuokralaisesta että vuokranantajasta.

– On vuokralaisia, jotka tarvitsevat niin kipeästi asuntoa, että kiusaus ryhtyä hintakilpailuun on suuri. Jos vuokranantaja huomaa, että tarjouksia alkaa tulla, hän saattaa tarttua siihen.

Metsolasta huutokauppamainen toiminta on kuitenkin lyhytnäköistä, ja fiksu vuokranantaja miettiikin vuokralaisen valintaa kokonaisvaltaisemmin. Hän lisää myös, että todennäköisesti vuokralainen häipyy heti, kun kohtuullisemman hintainen asunto löytyy.

Entä jos vuokran voisi maksaa toisin?

Huutokaupassa vuokralainen joutuu pulittamaan mahdottomiakin summia asumisestaan, mutta toisinaan asuntoja on tarjolla "ilmaiseksikin". Eräs nainen kertoo tapauksesta, jossa mies tarjosi asuntoaan kustannuksetta, mikäli hän voisi viettää naisen kanssa "muutaman kivan illan vuodessa".

– Mies kysyi puhelimessa ensin perusasioita, mutta sitten hän uteli esimerkiksi parisuhdetilannettani. Olin sen verran hämilläni, että vastasin olevani sinkku. Tästä syystä hän jatkoi puhelua ja ehdotti, josko nämä toisenlaiset vuokrajärjestelyt olisivat mahdollisia, nainen kertoo.

Vuokraturvan Metsola on kuullut myös vastaavista tapauksista. Hänen mielestään tällaisissa tapauksissa kannattaisi aina kertoa asiasta eteenpäin poliisille, jotta toisenlainen kaupankäynti saataisiin loppumaan.

– Pelkkä vihjailukin vuokralaisen suuntaan on mielestäni loukkaavaa, Metsola sanoo

Vuokra-asunto-ongelma kaipaa pikaisia muutoksia

Yksityisellä puolella sijoittajat myyvät asuntonsa helposti, sillä niistä ei saa tarpeeksi tuottoja. Tämä vähentää vuokra-asuntojen määrää. Valtion tukemissa asunnoissa pitäisi Metsolan mukaan miettiä enemmän sitä, kuka matalahintaisempia vuokra-asuntoja tarvitsee.

– Tällä hetkellä tilanne on se, että kun tuetun asunnon saa, hallintaoikeus on ikuinen. Vaikka vuokralaisen taloudellinen tilanne kohentuisikin, hänellä ei ole velvollisuutta antaa sitä eteenpäin enemmän tarvitsevalle.

Pysy ajan tasalla asuntoasioista – tykkää Jokakodista Facebookissa!

Myy tai vuokraa asuntosi Jokakoti.fi:n avulla!

Katso vapaana olevat vuokra-asunnot kaupungeittain

Helsinki

Etelä-Helsinki

Pohjois-Helsinki

Länsi-Helsinki

Itä-Helsinki

Pori

Espoo

Vantaa

Tampere

Turku

Oulu

Lahti

Jyväskylä

Rovaniemi

Lappeenranta

Kuopio

Vaasa

Joensuu

Juttu julkaistu alunperin 19.11.2012.


Minna Nyrhinen / Jokakoti.fi

Kuva: Lehtikuva

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle