Vuoksenmaa suhteestaan Rönkään: Epäsäännöllinen elämä yhdistää

Johanna Vuoksenmaa, Matti Rönkä
MTV
Julkaistu 24.01.2015 08:02

MTV VIIHDE

Johanna Vuoksenmaa ja Matti Rönkä löytävät yhteisiä hetkiä hektisen elämän keskellä – mutta eivät aina tavanomaisimpiin aikoihin.

Elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa kertoo, etteivät hänen ja puoliso Matti Röngän ammatit ole niin erilaisia kuin voisi kuvitella. Siinä missä Johanna Vuoksenmaa on elokuvaohjaaja, Matti Rönkä tunnetaan uutisankkurina.

Puolisoista molemmat kuitenkin myös kirjoittavat – ja epäsäännöllinen elämä yhdistää heitä.

– Meillä molemmilla on epäsäännölliset työajat ja meillä saattaa olla  vapaahetkiä eri aikoihin kuin kahdeksasta neljään työskentelevillä, Vuoksenmaa selittää.

– Kävimme tänäänkin pelaamassa tennistä yhden radiohaastattelun jälkeen!

”Tavanomaisiin” aikoihin Vuoksenmaalla ei ole juuri vapaata piisannut. Hänen uusimman ohjauksensa Viikossa aikuiseksi ensi-ilta on huomenna ja Vuoksenmaa on kiertänyt viimeiset viikot markkinoimassa elokuvaa.

– En ole ehtinyt saada kotoa tukea, koska en ole ehtinyt juuri käydä kotona, ohjaaja nauraa.

– On täytynyt nojata kiertuekavereihin. 

Johanna Vuoksenma käynnistää Lotto-koneen lauantaina 24.1.

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat