Taru sormusten herrasta -trilogia sai ensi-iltansa yli 20 vuotta sitten – tiesitkö kaikki nämä elokuvien tuotannossa tapahtuneet kummallisuudet?

0:36img
Fredo vai Frodo? Jethro Rostedtilla hulvaton tulkinta Taru sormusten herrasta -päähenkilöstä
Julkaistu 24.12.2022 11:07
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Taru sormusten herrasta -trilogia oli yksi elokuvahistorian kalleimmista ja monimutkaisimmista tuotannoista.

MTV Uutiset julkaisee jouluna luetuimpia juttujaan. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 26. joulukuuta 2021.

Vuoden 2001 joulukuussa, juuri ennen joulua maailmanensi-iltansa sai Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia, kun sen ensimmäinen osa Sormuksen ritarit nähtiin valkokankailla. J. R. R. Tolkienin merkkiteoksen ensimmäinen osa julkaistiin kirjana jo vuonna 1954, ja lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin se tuotiin valkokankaille Peter Jacksonin ohjaamana. Elokuvan pääosissa nähtiin muun muassa näyttelijät Elijah WoodIan McKellenViggo MortensenOrlando BloomLiv Tyler sekä Cate Blanchett.

Taru sormusten herrasta -elokuvat ovat vakiinnuttaneet jalansijansa yhtenä kaikkien aikojen suosituimpana trilogiana, ja niiden kulisseissa myös sattui ja tapahtui kaikenlaista. 

Keräsimme kokoon joukon erikoisia faktoja legendaarisesta fantasiatrilogiasta. 

Roolitukset

Kuten hyvin tiedetään, tanskalais-amerikkalainen näyttelijä Viggo Mortensen toi henkiin Aragornin, joka on yksi trilogian keskeisimmistä hahmoista. Roolin taustalla käytiin kuitenkin jonkin verran vääntöä, sillä siihen olisi alunperin haluttu yhdysvaltalaisnäyttelijä Nicolas Cage, joka joutui kieltäytymään roolista "perhevelvoitteiden takia". 

Rooliin yritettiin houkutella myös Daniel Day-Lewisia, joka kieltäytyi siitä useaan otteeseen. Myös Russell Crowen on kerrottu olleen yksi ehdotuksista Aragornin rooliin, mutta hän ei pystynyt ottamaan sitä vastaan muiden elokuvaprojektien takia. 

Lopulta roolia tarjottiin Mortensenille, ja loppu on historiaa. Trilogian koreografi on kuvaillut Mortensenin olleen paras miekkailija, jonka hän oli ikinä kouluttanut. Mortensen teki myös itse kaikki omat stunttinsa ja käytti kuvauksissa oikeaa teräsmiekkaa, vaikka muut tuotantoryhmän jäsenet käyttivät alumiinista tai kumista tehtyjä miekkoja. 

25.2G41TM6

Aragorn osoittautui erittäin vaikeaksi roolittaa. Kuvassa lopulta rooliin päätynyt Viggo Mortensen Aragornin asussa. 

Gandalf-velhon roolia tarjottiin alunperin puolestaan nyt jo edesmenneelle Bond-tähdelle Sean Connerylle, joka joutui niin ikään torjumaan tarjouksen. Syynä kieltäytymiselle oli siinä, ettei Connery ollut lukenut Tolkienin kirjoja ja näin ollen hän ei ymmärtänyt elokuvien käsikirjoitusta.

Connerya houkuteltiin tuotantoon jopa lupaamalla hänelle 15 prosenttia elokuvan lipputuloista, mikä lopulta olisi ollut noin 400 miljoonaa dollaria, eli noin 353 miljoonaa euroa. Kukaan näyttelijä ei ole koskaan saanut yhtä suurta palkkiota yksittäisestä roolityöstä. 

Lopulta roolin sai Ian McKellen. Taru sormusten herrasta -trilogiaa suuresti fanittanut, sittemmin edesmennyt Christopher Lee olisi kovasti halunnut esittää Gandalfia, mutta päätyi sittenkin Sarumanin rooliin. Lee oli koko tuotantoryhmästä ainut, joka oli tavannut henkilökohtaisesti J. R. R. Tolkienin. 

Frodon roolia havitteli puolestaan muun muassa Jake Gyllenhaal, jonka koe-esiintyminen roolia varten ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen, sillä hän ei tiennyt ennen esiintymistään, että hänen olisi puhuttava brittiaksentilla.  

10.5885739w

Frodoa näytellyt Elijah Wood (toinen vasemmalta) on kertonut tehneensä elokuvan koekuvauksissa kaikkensa saadakseen ohjaaja Peter Jacksonin huomion.

Erikoiset käytännöt

Sean Bean, joka näyttelee elokuvissa Boromiria, pelkäsi kuollakseen helikoptereita, eikä suostunut lentämään niillä kuvauspaikoille Uudessa-Seelannissa. Näin ollen hän mieluummin matkusti kuvauspaikalle hiihtohissillä ja käveli täydessä roolihahmonsa varustuksessa loppumatkan. 

Trilogian ensimmäisessä osassa Sormuksen ritarit nähdään ikimuistoinen kohtaus, kun Gandalf kohtaa Balrog-hirviön Morian uumenissa, käskien petoa perääntymään sillalta suojellakseen sormuksen saattuetta. Tosiasiassa kuvauksissa Ian McKellenin vastassa ollut hirviö oli pingispallo. 

Erästä taistelukohtausta kuvatessaan puolestaan Viggo Mortensenin hammas lohkesi, mutta lounastauolla näyttelijä kipaisi hammaslääkäriin korjauttamaan hampaansa ja jatkoi töitään myöhemmin samana päivänä normaalisti. Monet myös muistanevat kohtauksen, jossa Aragorn potkaisee örkin kypärää turhautuneena seisoessaan taistelusta jäljelle jääneen ruumiskokon vieressä. Huuto, jonka Mortensen päästi tilanteessa, oli varsin aito, sillä hän mursi potkun seurauksena kaksi varvastaan. 

Vaikka Gandalf ja Frodo ovat elokuvatrilogiassa varsin läheisiä hahmoja, Ian McKellen ja Elijah Wood eivät oikeasti koskaan kuvanneet kohtauksia yhdessä samaan aikaan – ainakaan McKellenin mukaan. Väite on kuitenkin herättänyt varsinkin sosiaalisessa mediassa vuosien aikana runsaasti ihmetystä, sillä spekulaatioiden mukaan olemassa olisi todisteita siitä, että McKellen ja Wood olisivat työskennelleet samaan aikaan kuvauspaikalla ainakin yhdessä kohtauksessa.

25.D32P1D

Ian McKellenin (vas.) mukaan hän ja Elijah Wood (oik.) eivät olisi koskaan työskennelleet Taru sormusten herrasta -elokuvissa samoissa kohtauksissa kasvotusten.

Elokuvien äänimaailman luomiseen tarvittiin myös pitkäjänteisyyttä sekä luovuutta: kuumottavien Nazgul-hahmojen riipivät kirkaisut saatiin esimerkiksi aikaan raapimalla Target-kauppaketjun muovimukeja yhteen. Myös puvustaminen vaati panostusta: trilogiaa varten valmistettiin noin 18 000 asua ja jokaiselle päähahmolle tehtiin 30-40 kappaletta samaa pukua. 

Myös kuvaukset ottivat aikansa. Helmin syvänteen taistelua kuvattiin erityisen pitkään ja hartaasti – nimittäin neljän kuukauden ajan, ja ainoastaan öisin. 

Inspiraatiota hankittiin myös mitä erikoisimmista paikoista. Näyttelijä Elijah Wood paljasti vuonna 2021, että yksi elokuvien örkeistä sai inspiraationsa trilogian tuottaja Harvey Weinsteinista, joka tuomittiin vuonna 2020 vakavista seksuaalirikoksista. Woodin mukaan Weinsteinin epämiellyttävä käytös oli jo kaksikymmentä vuotta sitten Taru sormusten herrasta -elokuvien tuotannon yleisessä tiedossa ja se, että örkki luotiin tietoisesti muistuttamaan tuottajan ulkonäköä, oli tarkoitettu myös viestiksi Weinsteinille. Näyttelijä kertoo, että päätöksen teki nimenomaan ohjaaja Peter Jackson, jolla oli ongelmia Weinsteinin kanssa koko tuotannon varrella. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Entä tiesitkö puolestaan, miltä Sauronin näyttelijä oikeasti näyttää? Elokuvien pääpahista esittää uusiseelantilainen näyttelijä Sala Baker, joka alunperin palkattiin tuotantoon vastaamaan sen stunttikohtauksista, mutta tämä päätyikin lopulta Sauronin rooliin. 

Ja tässä hän on: 

Lähteet: BuzzFeed, Mental Floss, The Guardian

Tuoreimmat aiheesta

Taru sormusten herrasta