Voimassa olevat koronarajoitukset ovat vaikuttaneet vahvasti ihmisten liikkumiseen viimeisen vuoden aikana. Etätyöaikana arkiliikkuminen on jäänyt huomattavasti vähemmälle.
Telian liikkumis- ja etätyötilastot kertovat, että korona-aika on vaikuttanut ihmisten liikkumiseen huomattavasti. Kun vuosi sitten todettiin poikkeusolot, ihmisten liikkuminen väheni jopa 35 prosenttia. Muutos on edelliseen vastaavaan ajanjaksoon verrattuna merkittävä.
– Kun ihmiset jäivät kotiin, ihan tavallinen arkiliikkuminen jäi pois. Tämä näkyy meidän tilastoissa merkittävänä muutoksena, kertoo Telian liikkumistilastojen asiantuntija Tiia Palvimo.
Kesä innosti matkustamaan
Kesällä rajoitusten löyhentäminen sai ihmiset jälleen liikkeelle. Tilastojen mukaan Suomessa matkailtiin enemmän kuin ennen koronapandemiaa.
– Suomalaiset matkustivat mökeille ja muihin luontokohteisiin, jotka ovat suuressa suosiossa. Vaikka matkustelua olikin enemmän, sitä tehtiin turvallisesti, Palvimo kertoo.
Lue myös: Näin väkimäärä Lapin laskettelukeskuksissa lisääntyi koronajoulusta huolimatta
Syksy toi taas suomalaisten elämään lisää arkiliikkumista, vaikka koronatartunnat hieman nousivat. Liikkumista tehtiin tällöin enemmän kuin keväällä, mutta hieman vähemmän kuin kesällä.
Alkuvuodesta tartunnat lähtivät taas nousuun ja hieman ennen poikkeusoloja oli talviloma. Suomalaisten liikkuminen oli tällöin kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin vuosi sitten. Liikkumistietojen asiantuntija Tiia Palvimon mukaan vallitseva tilanne vähensi esimerkiksi maakuntamatkailua.
– Ihmiset tekivät lyhyempiä matkoja talvilomalla eli maakuntia ylittäviä matkoja tehtiin huomattavasti vähemmän kuin kuntia ylittäviä matkoja.