Talvimyrskyn vuoksi tiedetään kuolleen Yhdysvalloissa liki 60 ihmistä. Keskiviikkona pakkaset ovat kuitenkin olleet heltiämään päin ympäri maata.
Yhdysvalloissa Mississippin osavaltion pääkaupungissa Jacksonissa kymmenet tuhannet ihmiset ovat ilman juoksevaa vettä.
Kaupungin vesikriisi sai alkunsa, kun jäätyneet vesiputket halkesivat suurta osaa maata kurittaneen joulumyrskyn jälkimainingeissa.
Viranomaisten mukaan vuodot putkissa ovat johtaneet vedenpaineen laskuun kaupungin vesijärjestelmässä, mikä on lamauttanut vedenjakelun valtaosassa naapurustoista.
Kaupunkiin on julistettu hätätila, ja asukkaita on kehotettu juomaan vain keitettyä vettä. Tällä viikolla kaupungissa on avattu myös useita juomaveden jakelupisteitä.
Kaupungin pormestari Chokwe Antar Lumumba kuvaili tiistaina kaupungin tilannetta pahimmaksi mahdolliseksi skenaarioksi ja kertoi kaupungin vanhan ja murenevan vesijärjestelmän tarjoavan haasteita toisensa perään.
Lue myös: Lumimyrsky koitui Anndelin, 22, kohtaloksi – jäi jouluaattona loukkuun autoonsa
Kaupunki pyrkii poistamaan varotoimet lauantaihin mennessä
Paikallisen Clarion-Ledger-lehden mukaan pormestari kertoi kuitenkin keskiviikkoisessa lehdistötilaisuudessa, että vesijärjestelmä on alkanut olla toipumaan päin. Vedenpaine vesilaitoksellakin lähentelee jo hänen mukaansa normaalia.
Vesijärjestelmän etäisimmissä osissa ei kuitenkaan ole vielä nähty tilanteen palautuvan ennalleen.
– Olemme tunnistaneet noin 20–25 aktiivista vuotoa ympäri kaupunkia, Lumumba sanoi.
Pormestarin mukaan etsinnät vuotojen löytämiseksi sekä niiden korjaamiseksi jatkuvat.
– Tavoitteemme on yrittää saada vedenpaine tasattua, näytteet otettua ja testattua, ja saada varotoimet poistettua lauantaihin mennessä, hän sanoi lehden mukaan.
Lumumba myöntää itsekin, että tavoite on jokseenkin kunnianhimoinen.
Lue myös: Talvimyrsky tekee tuhoa Yhdysvalloissa: Useita ihmisiä kuollut, yli miljoona ihmistä sähköttä ja tuhansia lentoja peruttu
Vesikriisit ovat herättäneet keskustelua eriarvoisuudesta Jacksonissa
Kyseessä on jo kolmas mittava vesikriisi alle kahden vuoden sisällä noin 150 000 asukkaan Jacksonissa. Valtaosa Jacksonin asukkaista on mustia, mikä on herättänyt poliittista keskustelua rodullisesta eriarvoisuudesta siinä, miten ihmiset pääsevät käsiksi elintärkeään infrastruktuuriin.
Jackson vietti liki kuukauden ilman vettä varhain viime vuonna, kun kylmä ajanjakso koetteli kaupunkia.
Tämän vuoden kesällä puolestaan mittavat tulvat johtivat siihen, että kaupungin vedenpuhdistamo jouduttiin sulkemaan. Kaupungin asukkaat olivat noin kaksi kuukautta ilman puhdasta juomavettä.
Marraskuussa Yhdysvaltain oikeusministeriö nimitti hallintoviranomaisen valvomaan kaupungin vesijärjestelmää. Aiemmin tässä kuussa maan kongressi taas kohdensi 600 miljoonaa dollaria liittovaltion varoja Jacksonin infrastruktuurin uudistamiseksi.
Lue ja katso myös: Video maailmanlopusta? Tällaista aavemaisuutta edes korona ei saanut aikaan – lumimyrskyä Buffalossa verrataan sotaan
Lue myös: Autot luisuvat toistensa päälle kuin riivatut – pelottavat videot näyttävät absurdin liukkauden Seattlessa: "Älä tee itsestäsi viraalihittiä"
Vesiongelmia myös muualla maan eteläosissa
Vastaavanlaisista ongelmista on raportoitu myös muualla Yhdysvaltain eteläosissa, missä infrastruktuuria ei ole rakennettu kestämään joulun aikana koettuja äärimmäisiä pakkasia.
Tilanne oli keskiviikkona palautumassa pikkuhiljaa normaaliksi Louisianan Shreveportissa ja Etelä-Carolinan Florencessa, mutta Pohjois-Carolinan Ashevillessa osa asukkaista on edelleen vailla juomavettä.
Myrskytuhot ovat olleet kovia myös muualla maassa, ja Yhdysvalloissa tiedetään kuolleen myrskyn vuoksi kaikkiaan ainakin 59 ihmistä.
Myrsky iski Yhdysvaltoihin juuri ennen jouluviikonloppua ja laittoi monien matkasuunnitelmat uusiksi. Lentoyhtiöt joutuivat perumaan myräkän vuoksi tuhansia lentoja, ja esimerkiksi SouthWest Airlinesilla on edelleen mittavia vaikeuksia saada aikataulujaan ennalleen myrskyn sekoitettua yhtiön toimintaa.
Pahin vaikuttaisi kuitenkin olevan ohitse, ja pakkaset ovat olleet keskiviikkona heltiämään päin ympäri maata.
New Yorkissa Erien piirikunnassa kuollut liki 40 ihmistä
Pahiten talvimyrsky riepotteli New Yorkin osavaltion länsiosissa sijaitsevaa Erien piirikuntaa, jossa on kuollut myrskyn vuoksi yhteensä 37 ihmistä.
Erien piirikunnassa sijaitsevassa Buffalon kaupungissa on tehty kaupungin pormestarin Byron Brownin mukaan yötä myöten töitä sähköjen palauttamiseksi kaupungin asukkaille.
Keskiviikkona julkaisemassa tviitissään Brown kertoi, että sähköttä olevia asukkaita on kaupungissa enää 500.
– Tiedämme, kuinka vaikeaa tämä on. Emme lakkaa tekemästä töitä, ennen kuin kaikkien sähköt on palautettu, Brown kirjoitti.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.