Wall Street Journal: Yhdysvallat ajaa Nokian tai Ericssonin hankkimista amerikkalaisomistukseen

31:05img
Nokia yllätti vaihtamalla toimitusjohtajansa Fortumin Lundmarkiin – koko lähetys Nokian tiedotustilaisuudesta
Julkaistu 26.06.2020 18:03
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Yhdysvaltojen hallinto haluaisi koventaa kilpailua kiinalaista verkkolaitevalmistajaa Huaweita vastaan hankkimalla joko Nokian tai Ericssonin amerikkalaiseen omistukseen, kertoo Wall Street Journal.

Lehden mukaan Yhdysvallat on kehottanut amerikkalaisia teknologiayhtiöitä lähtemään ostoksille. Kävi kuitenkin ilmi, että amerikkalaisyhtiöt eivät ole olleet kovin kiinnostuneita hankkeesta. Yhdysvalloilla ei tällä hetkellä ole vahvaa kotimaista verkkolaitevalmistajaa, vaikka 5g-teknologia on lyömässä läpi.

Huawei on markkinoiden ykkönen, mutta amerikkalaiset epäilevät yhtiötä tietojen vuotamisesta Kiinan tiedustelulle.

Ajatuksen Nokian tai Ericssonin hankkimisesta esitti aiemmin Yhdysvaltojen oikeusministeri William Barr, mutta Valkoinen talo torjui sen tuolloin.

Tuoreimmat aiheesta

Nokia