West Side Story palaa valkokankaalle – Spielberg ohjaa, pääosaan kiinnitettiin nuori tähti

Ansel Elgort
Ansel Elgort tähdittää uutta West Side Story -elokuvaa.WENN.com
Julkaistu 03.10.2018 15:26
Toimittajan kuva

Joona Laukkanen

joona.laukkanen@mtv.fi

Legendaarisesta musikaalista tehdään uusi versio valkokankaalle.

Steven Spielberg ohjaa uuden version legendaarisesta West Side Story -musikaalista. Kyseessä on Broadway-klassikko, josta tehtiin viimeksi elokuva vuonna 1961. Edellinen filmatisointi kahmi itselleen huimat 10 Oscar-palkintoa.

Elokuvan pääosaan on kiinnitetty Baby Driver -elokuvan tähti Ansel Elgort. 24-vuotias Elgort on parhaillaan raivaamassa itseään yhdeksi Hollywoodin kirkkaimmista nuorista tähdistä.

Elgort on aiemminkin työskennellyt musiikin parissa. Hän on tehnyt uraa EDM-artistina nimellä Ansolo. Lisäksi hänellä on omalla nimellään levytyssopimus ja hän on muun muassa tehnyt yhteistyötä rap-artisti Logic'in kanssa useaan otteeseen. Elgortin omat kappaleet ovat keränneet kymmeniä miljoonia toistokertoja eri suoratoistopalveluissa.

steven spielberg

Steven Spielberg.

LUE LISÄÄ: Viides Indiana Jones -elokuva siirtyy hamaan tulevaisuuteen – Steven Spielberg keskittyy muihin projekteihin

Rooli musikaalia muistuttavassa Baby Driver -elokuvassa poiki Elgortille Golden Globe -ehdokkuuden. Hän on aiemmin sanonut, että musikaaliteatteri oli nuorena hänen pääasiallinen intohimonsa.

Elgort nähtiin tänä vuonna Billionaire Boys Club -elokuvassa, joka on toistaiseksi Kevin Spaceyn viimeisin elokuvarooli. Spaceyn mukanaolo johti yleisön joukkopakoon ja elokuvan ensi-ilta floppasi totaalisesti.

Elokuvan kuvaukset on tarkoitus alkaa ensi vuoden kesällä. Musikaaliin ei ole toistaiseksi kiinnitetty muita näyttelijöitä.

Lähde: E! News

Tuoreimmat aiheesta

Steven Spielberg