Koronaviruksen pelätään jäävän vuosiksi kiertämään mantereelle.
Koronavirus voi tappaa noin 150 000 ihmistä ja tartuttaa jopa 231 miljoonaa Afrikan mantereella vuoden sisään, jos viruksen leviämiseen ei puututa nopeasti, varoittaa Maailman terveysjärjestö WHO.
Ennusteen mukaan noin joka viides mantereen asukkaista saisi tartunnan. Näistä 4,6 miljoonaa tarvitsisi sairaalahoitoa. Kuolleisuus jää ennusteen mukaan kuitenkin Afrikassa pienemmäksi kuin muilla mantereilla muun muassa väestön nuoremman iän vuoksi, tutkijat kertovat Guardianille.
Luvut perustuvat WHO:n tutkijoiden mallinnukseen koronaviruksen kehityksestä Afrikan maissa. Mallinnus tehtiin 47:lle alueen valtiolle. Tartuntavaara arvioitiin suurimmaksi alueen pienissä valtioissa, kuten Mauritiuksessa. Mantereen suurista maista tartuntavaara arvioitiin huomattavaksi Etelä-Afrikassa, Kamerunissa ja Algeriassa.
Tutkijat ennustavat taudin tarttuvuuden olevan Afrikan alueella pienempää kuin muualla maailmassa, mutta alueen terveydenhuoltojärjestelmien resurssit voivat silti loppua nopeasti viruksen levitessä.
Raskas taakka
Koronaviruksen on pelätty olevan raskas taakka monille kehitysmaille, joiden terveydenhuolto on puutteellista ja väestö kärsii ennestäänkin monista kroonisista sairauksista.
Afrikassa koronaviruksen pelätään vievän voimavaroja muun muassa hivin, tuberkuloosin ja malarian hoidolta. YK on varoittanut, että Saharan eteläpuolisen Afrikan aids-kuolemat voivat kaksinkertaistua koronakriisin terveydenhuoltoon aiheuttamien häiriöiden vuoksi.
Afrikassa yleisten perussairauksien vuoksi tutkijat arvelevatkin, että koronavirukseen kuolee alueella keskimääräistä nuorempia ihmisiä. Viruksen arvellaan myös jäävän kiertämään Afrikkaan jopa useiksi vuosiksi.
Tähän asti Afrikka on muihin maanosiin verrattuna selvinnyt pandemiasta vähällä, sillä torstaihin mennessä Afrikan unionin jäsenmaissa oli kirjattu yhteensä 73 176 tartuntaa ja 2 496 kuolemaa.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa tautitapauksia on yli 1,4 miljoonaa, vaikka maassa on asukkaita vain murto-osa Afrikan kokonaisväestöstä.