Ukrainassa on sodan aikana tehty yli 70 iskua sairaaloita, ambulansseja ja lääkäreitä vastaan, sanoo Maailman terveysjärjestö WHO BBC:lle. Näissä iskuissa on kuollut ainakin yli 70 ihmistä ja haavoittunut lähes 40 sitten helmikuun lopun, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan.
WHO:n Ukrainan edustajan Jarno Habichtin mukaan on huolestuttavaa, että iskut terveydenhuoltoa vastaan lisääntyvät päivittäin.
Ukrainan mukaan Venäjä iski muun muassa Harkovan eteläpuolella sijaitsevaan sairaalaan maaliskuun alussa. Sairaalassa hoidettiin esimerkiksi raskaana olevia naisia ja lapsia.
Sotatoimien kohdentaminen sairaaloihin on Geneven sopimuksen vastaista. WHO:n mukaan tällaisista iskuista on kuitenkin tullut osa nykypäivän sodankäyntiä.
Näin ukrainalaiset kertoivat 1. maaliskuuta tunnelmista Kiovassa ja Harkovassa
4:34
Venäläisten kerrotaan siepanneen Tshernobylin lähellä sijaitsevan kaupungin pormestarin
Ukrainassa venäläisten sotilaiden on kerrottu tunkeutuneen Tshernobylin ydinvoimalan lähellä sijaitsevan Slavutitshin kaupunkiin Kiovan pohjoispuolella.
Ukrainan viranomaisten mukaan venäläisjoukot olisivat ottaneet haltuunsa kaupungin sairaalan ja myös siepanneet kaupungin pormestarin.
Ukrajinska Pravda -lehden mukaan ukrainalaiset ovat järjestäneet rauhanomaisen protestin venäläisjoukkoja vastaan. Asukkaat ovat muun muassa heilutelleet Ukrainan lippuja.
Kaupungissa asuu etenkin Tshernobylin ydinvoimalan työntekijöitä. Venäjä valtasi ydinvoimalan helmikuun lopussa.
Kiovan pormestari taas kertoi, että kaupungissa alkaa tänään illalla ulkonaliikkumiskielto. Ulkonaliikkumiskielto kestää sunnuntaiaamuun asti.
Britannia: Venäjä keskittyy ilmapommituksiin, kärsijöinä siviilit
Britannian sotilastiedustelun päivittäisen Ukraina-katsauksen mukaan Venäjä on tällä hetkellä haluton suoriin asutuskeskustaisteluihin eli kaupungeissa käytäviin taisteluihin. Sen sijaan maa näyttää keskittyvän ilmasta käsin tehtyihin hyökkäyksiin ja pommituksiin.
Sotilastiedustelun mukaan tarkoituksena on heikentää ukrainalaisten joukkojen puolustustahtoa ja välttää omiin joukkoihin kohdistuvia tappioita.
Tiedustelu arvioi myös, että Venäjä jatkaa ukrainalaisiin kaupunkeihin kohdistuvaa voimakasta tulitusta, josta kärsivät etenkin siviilit. Venäjä jatkaa myös Mariupolin, Harkovan ja Tshernihivin saartoa.
Zelenskyi pyysi Qataria lisäämään maakaasun tuotantoa
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on pyytänyt Qataria lisäämään maakaasun tuotantoa, jotta Venäjä ei voi käyttää energiaansa muiden maiden painostamiseksi. Hänen mukaansa Qatar voi tehdä paljon Euroopan vakauttamiseksi.
Zelenskyi puhui videoyhteyden välityksellä kansainvälisessä politiikan- ja liike-elämän vaikuttajien tapaamisessa Doha Forumissa. Qatar on yksi maailman suurimmista maakaasun tuottajista.
Lisäksi Zelenskyi syytti Venäjän "kehuskelevan" sillä, että maa voisi tuhota ydinaseillaan, ei vaan kokonaista valtiota, vaan koko maapallon. Zelenskyin mukaan Venäjän puheet kiihdyttävät vaarallista ydinasevarustelua.
CNN:n mukaan Zelenskyi kehotti yleisöä myös takaamaan kansainvälisen järjestyksen toiminnan, ei vain Ukrainassa, vaan myös Afganistanissa, Jemenissä ja Irakissa.
Zelenskyi kiitti ja kannusti sotilaita videopuheessa
Zelenskyi piti myöhään eilisiltana videop uheen, joka oli osoitettu etenkin ukrainalaisille sotilaille. Hän muun muassa kiitti ukrainalaisia, jotka ovat taistelleet Venäjän hyökkäystä vastaan
– Kuluneen viikon aikana sankarillinen armeijamme on tehnyt merkittäviä iskuja ja aiheuttanut menetyksiä viholliselle, hän sanoi.
Zelenskyin mukaan yli 16 000 venäläistä sotilaista on kuollut taisteluissa. Venäjä on ilmoittanut huomattavasti pienemmän määrän kuolleita sotilaita, 1 351. Lukuja ei ole pystytty vahvistamaan riippumattomista lähteistä.
Zelenskyi myös sanoi, että taisteluiden päättämiseksi tulisi käydä vakavia keskusteluita, joiden pitäisi kuitenkin kunnioittaa Ukrainan itsemääräämisoikeutta.