Williams-pomo: Ensi kauden F1-autoissa ei isoja ulkoisia eroja

7.08122347
Esteban Gutierrez testasi ensi kauden leveämpiä F1-renkaita elokuussa Fioranossa. xpbimages.com
Julkaistu 29.12.2016 13:34

MTV SPORT

Williams-tallin teknisen johtajan tehtävät vuoden vaihteessa hyvästelevä Pat Symonds ei odota tulevan kauden autojen välillä nähtävän suuria ulkoisia eroja.

Ensi kauden sääntömuutokset lyötiin lukkoon vasta helmikuussa, mikä on jättänyt talleille merkittävästi vähemmän aikaa valmistella uusia autojaan.

- Kehitystyö on mielestäni vielä hyvin keskeneräistä verrattuna aiempiin vastaaviin tilanteisiin. Siksi tallit eivät ole aivan varmoja siitä, millaisia heidän tavoitteensa ovat. Minä sitä vastoin haluaisin kutsua niitä odotuksiksi, Symonds sanoi.

Ensi kauden autoissa nähdään uutta aerodynamiikkaa ja entistä leveämmät renkaat. Symonds ei tästä huolimatta usko kilpailijoiden välille muodostuvan suuria ulkoisia eroja.

- Säännöt ovat varsin ohjailevia. Moottorikopan kanssa saatamme nähdä joitakin variaatioita, kuten myös muutaman muun paikan kanssa, mutta jos kaikki autot maalattaisiin mustaksi, niin erojen näkeminen olisi todella vaikeaa, Symonds totesi.

Lähde: motorsport.com

Tuoreimmat aiheesta

F1