Seiväshyppääjä Wilma Murto, 21, lähtee yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin Ruotsin Gävleen hakemaan kirkasta mitalia.
Murron viime kisat ovat tuottaneet tulokset 430, 426 ja 436, mutta hän majailee alkukauden hypyllään alle 23-vuotiaiden ikäluokan Euroopan tilastossa kakkossijalla. Murron kauden paras ulkoratatulos on tammikuussa Australian Perthissä ylitetty 451, ja edellä on vain Sveitsin Angelica Moser 455:n ylityksellä.
– Tilastokakkosena kun lähden kisaan, niin ei sinne silloin pronssia lähdetä hakemaan. Ensin täytyy nöyrästi lähteä (perjantain) karsintaan, eikä sitäkään kilpailua saa aliarvioida ollenkaan. Se täytyy suorittaa ensin ennen kuin sunnuntaina pääsee finaaliin starttaamaan. Ei laiteta kuitenkaan tavoitteelle mitään ylärajaa, Murto niputtaa MTV Urheilulle.
Murto yrittääkin kääntää aiemman saldonsa. Hänellä on nuorten arvokisoista plakkarissaan juuri kaksi pronssia: alle 20-vuotiaiden MM-kisoista vuodelta 2016 ja alle 20-vuotiaiden EM-kisoista vuodelta 2017.
Myös Doha mielessä
Murrolla on kokemusta myös aikuisten arvokisoista lähtien vuodesta 2016, jolloin hän kisasi jo EM-kisoissa jo olympialaisissa. Motivaatiota riittää silti edelleen nuortenkin arvokekkereihin – paljon.
– Minusta tuntuu, että nuorten kisoihin sitä riittää jopa enemmän. On enemmän saumaa iskeä. Kaksikolmosten ikäluokka on minun mielestäni hyvä, kun se kaventaa kuilua nuorten ja aikuisten sarjojen välillä. Vaikka ruvetaan olemaan aikuisten sarjan kynnyksellä, niin nämä ovat tosi kivat kisat lähteä kilpailemaan tässä kohtaa kautta.
Murto on asettanut kauden päätähtäimensä juuri sunnuntaiseen nuorten EM-finaaliin.
– Totta kai Doha (aikuisten MM-kisat syksyllä) on mielessä ja toivon mukaan sinne pääsen. Jos pääsen, niin katsotaan tavoitteita uudestaan, mutta kyllä nuorten arvokisat ovat tämän kesän päätavoite.
LUE MYÖS: Raaka vuodatus: Uuteen lajiin vaihtanut suomalainen ex-yleisurheilutähti suorana – "Olen todennäköisesti lyhentänyt elämääni kahdeksan vuotta"
Tuntemukset nuorten EM-urakan alla ovat "hyvät ja odottavat". Mielen hevosia joutuu jopa hiukan himmailemaan.
– On pitkä viikko edessä, kun loppuviikosta vasta kilpaillaan. Tuntuu pitkältä ajalta odottaa kisaa, Murto summaa.
Miten keväinen valmentajanvaihdos Steve Ripponista Mikko Latvalaan on vaikuttanut Murtoon? Katso koko haastattelu ylälaidan videolta.