WP: Trumpin ex-kampanjatyöntekijä syyttää presidenttiä väkisin suutelemisesta – nainen yritti väistää suudelman kääntämällä päätään

LK Donald Trump
Donald Trump on taas uuden kohun kourissa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 26.02.2019 07:48

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin entinen kampanjatyöntekijä sanoo oikeuskanteessa, että Trump suuteli häntä ilman suostumusta kampanjatilaisuudessa elokuussa vuonna 2016. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Washington Post.

Alva Johnsonin mukaan Trump oli tarttunut häntä kädestä, nojautunut lähemmäksi ja yrittänyt suudella huulille. Johnson kertoo yrittäneensä välttää suudelman kääntämällä päätään, mutta Trumpin huulet osuivat hänen suunsa reunaan. Johnsonin mukaan tapahtuneella oli useita todistajia.

Lue lisää: Syyttäjät: Trumpin ex-kampanjapäällikkö toimi paatuneesti ja röyhkeästi

Valkoinen talo kiistää tapahtuneen

Valkoinen talo on kiistänyt tapahtuneen. Tiedottaja Sarah Sandersin mukaan Johnsonin väite on absurdi.

– Sitä ei koskaan tapahtunut, ja se on täysin ristiriidassa useiden todella luotettavien silminnäkijöiden kertomusten kanssa, Sanders sanoo.

Johnson on sanonut, että tapahtuneen näki muun muassa Floridan osavaltion silloinen yleinen syyttäjä Pam Bondi. Bondi kiistää Washington Postille nähneensä väitettyä suudelmaa.

Johnson syyttää Trumpin vaalikampanjakoneistoa myös siitä, että hänelle maksettiin vähemmän palkkaa hänen sukupuolensa ja etnisen taustansa takia.

Johnsonin kertomus muuttui vaitiolosopimuksen takia

Vielä viime toukokuussa Johnson sanoi radiohaastattelussa Trumpin olevan mitä mukavin ihminen, joka kohtelee kaikkia kuin he olisivat osa perhettä. Johnson sanoi lisäksi odottavansa, että saa työpaikan Yhdysvaltojen lähetystöstä Portugalista.

Johnsonin asianajajan Hassan Zavareein mukaan Johnson oli radiohaastattelun aikaan sidottu vaitiolosopimukseen ja sanoi vain sen, mitä uskoi Trumpin ja Trumpin tukijoiden haluavan.

– Hän vain yritti jatkaa elämäänsä, ja hänen työhakemuksensa Portugalin lähetystöön oli vireillä. 

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat