Yellowstonen kansallispuistossa, Yhdysvalloissa syntyi erittäin harvinainen valkoinen biisonin poikanen.
Poikanen syntyi kesäkuun alussa Lamar Valleyn alueella Wyomingin osavaltiossa.
Asiasta kertoo muun muassa BBC.
BBC:n mukaan Amerikan alkuperäisasukkaiden heimot pitävät poikasen syntymää pyhänä enteenä, joka merkitsee muutosta.
Valkoiset biisonit ovat hyvin harvinaisia. Muut viimeaikaiset valkoiset biisonit ovat syntyneet vankeudessa ja niillä on yleensä myös lehmän DNA:ta.
Yhdysvaltojen kansallispuistoja hallitsevan National Park Service NPS:n sivuilla kerrotaan vuonna 1994 syntyneestä poikasesta, jonka uskottiin olevan ensimmäinen vuoden 1933 jälkeen.
BBC:n mukaan nyt syntynyt poikanen on poikkeuksellisen värityksensä lisäksi myös osa kulttuurillisesti merkittävää laumaa. Lauma johon poikanen syntyi on viimeinen luonnonvarainen biisoneiden lauma Pohjois-Amerikassa.
Kesäkuun lopussa yli 500 tukijaa juhli virallisesti poikasen syntymää kansallispuiston läntisessä osassa, puiston ulkopuolella. Tapahtuman aikana paikallaolleet heimot antoivat poikaselle nimen Wakan Gli, joka tarkoittaa joko "pyhä palaa" tai "tulee pyhäksi", BBC kertoo.
Tausta useissa legendoissa
Valkoinen biisoni kytkeytyy myös moniin paikallisiin myytteihin ja tarinoihin.
Legenda poikasen pyhyydestä ulottuu hyvinkin pitkälle. Parituhatta vuotta sitten Lakota-heimo näki nälkää ja kaikki biisonit olivat kadonneet.
Tällöin kaunis nainen ilmestyi heimon luo. Lopulta ennen lähtöään nainen kieri neljästi, muuttaen väriä joka kerta, lopulta muuttuen valkoiseksi biisonin poikaseksi.
Tämän jälkeen biisonit palasivat takaisin. Tämän vuoksi valkoisen biisonin syntymää on pidetty merkkinä siitä, että rukouksiin vastataan, NPS:n sivuilla avataan.
Biisoni, eli Amerikan biisoni on sukua eurooppalaiselle visentille.
Biisoneita metsästettiin Pohjois-Amerikassa aiemmin niin suurissa määrin, että laji oli vähällä kuolla sukupuuttoon. Ansiokas suojelutyö on kuitenkin pelastanut lajin.