Useat silminnäkijähavainnot pussihukasta vihjaavat, että sukupuuttoon jo vuosikymmeniä sitten kuollut eläin olisi edelleen olemassa.
Oletko koskaan kuullut pussihukasta? Ei ole moni muukaan, ja ihmekös tuo – eläimen oletettiin kuolleen sukupuuttoon 80 vuotta sitten. On kuitenkin mahdollista, että pussihukka on "noussut kuolleista", vinkkaa CNN.
Pussihukka eli tasmaniantiikeri on australialainen pussieläin, joka muistutti ulkoisesti susieläintä. Sen selkäpuolta koristivat mustat, tiikerimäiset raidat.
Australian hallituksen dokumenteista käy ilmi, että pussihukasta tehdään edelleen havaintoja Tasmaniassa.
Useita havaintoja vuosien aikana
Tasmaniassa toimiva viranomaiselin julkaisi dokumentin, jossa luetellaan kahdeksan havaintoa eläimestä viimeisten kolmen vuoden aikana.
Eräässä tapauksessa kaksi henkeä havaitsi autolla ajaessaan eläimen, jolla oli raidallinen selkä ja jäykkä häntä. Toisessa raportissa kuvaillaan raidallinen, "kissankaltainen" eläin. Heinäkuussa 2019 Tasmaniassa asuva mies kertoi löytäneensä pussihukan jälkiä muistuttavan tassunjäljen.
Havaittuja eläimiä kuvattiin muun muassa sanoen "sillä oli raitoja selässään" ja "oli selvää, ettei se ollut kettu, vaikka se oli ison ketun kokoinen, (mutta) ei pörröinen ja karvainen kuin kettu".
Ei varmuutta elossaolosta
Viimeiseksi oletettu pussihukka kuoli vankeudessa vuonna 1936.
Todisteita eläimen paluusta ei kuitenkaan ole, sillä sen elossaoloa tukevat toistaiseksi vain silminnäkijöiden väitteet havainnoista.
LUE MYÖS: Maailman "yksinäisin" sammakko saa vihdoin kumppanin 10 vuoden jälkeen
Lue lisää lifestyle-artikkeleita!
Lähteet: People.com, CNN.com