Yhä useamman sairaalatyöntekijän epäillään yrittäneen päästä käsiksi prinsessa Catherinen terveystietoihin

6:57img
Salaliittoteoriat vellovat brittihovin ympärillä – missä on prinsessa Catherine?
Julkaistu 21.03.2024 09:35
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Jo kolmen työntekijän epäillään yrittäneen päästä käsiksi prinsessa Catherinen terveystietoihin London Clinic -sairaalassa.

Kolme London Clinic -sairaalan työntekijää on tällä hetkellä tutkinnan alaisena epäiltynä yrityksistä urkkia prinsessa Catherinen  terveystietoja, kertoo Daily Mail. Catherinea hoidettiin sairaalassa tammikuussa, jolloin kuun puolivälissä hänelle tehtiin vatsan alueen leikkaus. 

Toimenpiteen jälkeen Catherine oli tarkkailussa sairaalassa lähes kahden viikon ajan ennen kotiutumistaan. Samaisessa sairaalassa hoidettiin vuoden alussa myös kuningas Charlesia, joka leikattiin laajentuneen eturauhasen vuoksi. 

Lähteiden mukaan prinsessa Catherinea olisi tiedotettu mahdollisesta tietovuodosta. Kuningas Charlesin terveystietoja ei ole tiettävästi urkittu. 

Sairaala on antanut asiasta oman, lyhyen lausuntonsa. 

– Uskomme vakaasti, että kaikki potilaamme, heidän asemastaan riippumatta, ansaitsevat täydellisen yksityisyyden ja luottamuksellisuuden lääketieteellisten tietojensa suhteen, sairaalan lausunnossa sanottiin.

London Clinicin päällikkö on vakuuttanut, että "kaikki asianmukaiset tutkinta-, sääntely- ja kurinpitotoimet toteutetaan" tietomurtoväitteitä tutkiessa. 

– Kaikki London Clinicin työntekijät ovat hyvin tietoisia yksilöllisistä, ammatillisista, eettisistä ja oikeudellisista velvollisuuksistamme, jotka liittyvät potilaan luottamuksellisuuteen, Al Russel totesi omassa lausunnossaan. 

Tietoa ei ole siitä, millaisessa asemassa epäillyt sairaalahenkilökunnan jäsenet ovat sekä milloin tutkinta on alkanut. Kaikkien kolmen uskotaan kuitenkin olevan tällä hetkellä pidätettyjä virantoimituksestaan. Britannian tietosuojaviranomainen on vahvistanut tutkivansa tapausta, sekä myös poliisin uskotaan tutkivan väitteitä. Suur-Lontoon poliisi ei ole vahvistanut asiaa. 

Yksityinen London Clinic on 56 huoneen sairaala, joka avattiin vuonna 1932. Siellä on hoidettu monia kuninkaallisia, kuten edesmennyttä kuningatar Elisabetia, prinssi Philipiä, prinsessa Margaretia sekä Yhdysvaltain edesmennyttä presidenttiä John F. Kennedyä. Kuningas Charles oli kyseisessä sairaalassa eturauhasen suurenemisen vuoksi samaan aikaan kuin Catherine. Charlesilla kerrottiin tuohon aikaan olevan myös syöpä. 

Prinsessa Catherinen terveydentila on puhuttanut laajalti viime aikoina. Jo pari kuukautta sairauslomalla olleen prinsessan on määrä palata edustustöihinsä pääsiäisen jälkeen. 

Lue myös: 

Prinsessa Catherinesta kuvattua videota epäillään feikiksi: "Tuo ei ole Kate"

Kansainvälinen kuvatoimisto: Kuningatar Elisabetin kuvaa sukulaislasten kanssa on muokattu

Tuoreimmat aiheesta

Prinsessa Catherine