Yhdysvallat aloittaa venäläisiä maataloustuotteita koskevien pakotteiden purkamisen.
Valkoinen talo kertoo, että Yhdysvallat auttaa Venäjää palauttamaan pääsynsä maataloustuotteiden ja lannoitteiden maailmanmarkkinoille.
Lisäksi USA alentaa merivakuutusten hintoja ja mahdollistaa pääsyn satamiin ja tällaisia liiketoimia koskeviin maksujärjestelmiin.
Aiemmin Mustallamerellä oli sopimus, joka mahdollisti Venäjän ja Ukrainan maataloustuotteiden viemisen maailmalle tätä kautta.
Venäjä vetäytyi siitä, koska väitti, etteivät länsimaat lieventäneet lupauksistaan huolimatta venäläisten maataloustuotteiden pakotteita.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kehotti jo aikaisemmin Yhdysvaltoja määräämään Ukrainan suostumaan uuteen merenkulkusopimukseen.
Lavrovin mukaan uutta sopimusta ei ole mahdollista saada aikaan ilman Yhdysvaltojen painostusta.
Venäjä on merkittävä viljan ja lannoitteiden viejä.
Lavrov oli jo ennakkoon sanonut, että sopimus tulee olemaan Saudi-Arabian neuvottelujen kynnyskysymys.
Venäjä ja Ukraina ovat kumpikin luvanneet tiistaina välttää sotilaallisia iskuja Mustallamerellä liikkuviin aluksiin, kertoi Valkoinen talo.
Lisäksi maat ovat suostuneet siihen, että alueella voi navigoida turvallisesti eikä kaupallisia aluksia käytetä sotilaallisiin tarkoituksiin.
Venäjä: Mustameren sopimus voimaan vasta kun maataloustuotteiden pakotteet on poistettu
Venäjän mukaan Mustanmeren sotilastoimia rajoittava sopimus tulee voimaan vasta sen jälkeen, kun Venäjän maataloustuotteiden viennin rahoitukseen ja maksuliikenteeseen liittyviä pakotteita on poistettu.
Venäjän mukaan Venäjän maatalouspankin ja muiden ruoan kansainväliseen kauppaan kytköksissä olevien rahoituslaitosten talouspakotteet ja -rajoitukset on poistettava ja ne on kytkettävä takaisin kansainväliseen Swift-maksujärjestelmään.
Lue myös: Ukrainan ja Venäjän USA-neuvotteluista tihkuu tietoa: Päätös Mustallemerelle
Ukraina: Sota-alusten pysyttävä idässä
Ukraina puolestaan katsoi, että sopimuksen yksityiskohtia on vielä hiottava.
– On tärkeää, että teknisiä konsultaatioita jatketaan niin pian kuin mahdollista, jotta sopimuksen kaikista yksityiskohdista, sen toimeenpanosta ja valvonnasta voidaan sopia, painotti Ukrainan puolustusministeri Rustem Umerov, joka oli mukana tekemässä sopimusta.
Umerov muistutti myös, että Venäjän sota-alusten poistuminen Mustanmeren itäosasta merkitsisi sopimusrikkomusta ja sitä, että Ukrainalla on oikeus käyttää voimaa niitä vastaan.
Ukrainan ja Yhdysvaltojen neuvottelut Saudi-Arabiassa päättyivät aikaisemmin tänään.
Kreml: USA ja Venäjä sopivat energiainfrastruktuuria koskevasta tulitauosta
Venäjän mukaan se on sopinut Yhdysvaltojen kanssa, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin viime viikolla ehdottama energiainfrastruktuuria koskeva tulitauko sisältää muun muassa putkilinjat, voimalaitokset ja öljynjalostamot.
Kremlin mukaan Putin määräsi Venäjän armeijan noudattamaan tulitaukoa omalta osaltaan jo viime viikon tiistaista lähtien.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puolestaan kertoi viime viikolla Venäjän jatkaneen iskuja energiakohteisiin entiseen tapaan. Zelenskyin mukaan ainoa asia, joka on muuttunut, ovat Putinin puheet.
Sopimustekstissä ei myöskään suoranaisesti puhuta iskujen lopettamisesta vaan "pyrkimyksestä kehittää tähän tähtääviä toimia".
Kremlin mukaan energiakohteita koskeva tulitauko olisi alkanut viime viikon tiistaina ja olisi voimassa 30 päivää. Tämän jälkeen sitä voitaisiin jatkaa yhteisellä sopimuksella.
Venäjä haluaisi Ukrainan iskujen öljy- ja maakaasuteollisuuteen loppuvan, koska energiatuotteista saatavat rahat ovat keskeinen tulonlähde valtiolle.