Yhdysvallat tähtää miehitettyihin Mars-lentoihin 2030-luvulla

Mars, Exomars, ESA, avaruus
Taiteilijan näkemys Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Mars-luotain Schiaparellista usein Punaiseksi planeetaksikin kutsutun Marsin edustalla. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 22.03.2017 06:04

MTV UUTISET – STT – AFP

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on allekirjoittanut lain, jonka myötä Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan päätavoite seuraaviksi vuosikymmeniksi on miehitettyjen lentojen lähettäminen pidemmälle avaruuteen kuin ennen. Tavoitteena on lähettää miehitettyjä lentoja esimerkiksi Mars-planeetalle.

Laki myös korostaa kehitteillä olevan Orion-avaruusaluksen merkitystä. Aluksen toivotaan kuljettavan ihmisiä kauemmas avaruuteen kuin mikään alus aiemmin on kuljettanut.

Laki hyväksyttiin poikkeuksellisesti yksimielisesti sekä senaatissa että edustajainhuoneessa.

Trump sanoi allekirjoittaessaan lain, että se vahvistaa Yhdysvaltain sitoutumista Nasan ydintehtäviin. Hän myös peräänkuulutti Nasan ja yksityisen sektorin yhteistyön jatkamista.

Asiantuntijoiden mukaan ihmisten lähettäminen Mars-plaanetalle vaatii valtavia teknologisia edistysaskeleita sekä paljon rahaa. Mars sijaitsee arviolta 225 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

4:29img

0:28img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat