Lannoitelastissa olleen aluksen kerrotaan olevan ankkuroituna, mutta jättäneen jälkeensä lähes 30 kilometrin öljyvanan.
Hylätty kauppalaiva vuotaa laajasti öljyä Adeninlahdella Punaisellamerellä, ja tilanne voi eskaloitua suureksi ympäristökatastrofiksi. Asiasta kertoi Yhdysvaltain asevoimien sotatoimialueen päämaja, joka vastaa Lähi-idän-toiminnoista (Centcom).
Alus on yksi niistä, joita vastaan Jemenin huthikapinalliset ovat tehneet iskuja viime aikoina. Rubymar-alus kulkee Belizen lipun alla, se on rekisteröity Britanniaan ja sitä operoi Libanon. Alus oli lannoitelastissa, kun sitä vastaan hyökättiin sunnuntaina.
Lue myös: Yhdysvaltojen iskut kiihtyneet Lähi-idässä – asiantuntija: Tilanne erittäin vakava
Ainakin kaksi Iranin tukemien huthien ohjusta iskeytyi alukseen sunnuntaina. Aluksen miehistö evakuoitui aluksesta, mutta alus on jättänyt jälkeensä yli 28 kilometriä pitkän öljyvanan.
Centcom totesi, että alukseen virtaa koko ajan vettä. Sen mukaan alus olisi kuitenkin nyt ankkuroituna.
Yksi vakavimmista iskuista
Jo maanantai-iltana huthit kertoivat tehneensä iskuja kolmeen alukseen vuorokauden aikana, mistä Rubymar oli yksi. Britannian hallinnon edustaja kommentoi iskun olleen "holtiton".
Yleisradioyhtiö BBC totesi, että isku oli toistaiseksi yksi vakavimmista ja osoitus siitä, että länsiliittouman tavoitteet estää kapinallisten teot Punaisellamerellä ovat toistaiseksi epäonnistuneet.
Viranomaisten mukaan aluksen uppoamisesta ei ole tällä hetkellä vaaraa, mutta että "se on aina mahdollisuus". Aluksessa oli yli 41 tonnia lannoitteita.
Huthikapinalliset aloittivat iskunsa kauppalaivoja vastaan viime marraskuussa. Heidän mukaansa iskut ovat vastaus Israelin toimiin Gazassa.
Punaisenmeren merireitin kautta kulkee normaalisti noin 12 prosenttia maailman rahtiliikenteestä. Hyökkäysten vuoksi useat rahtiyhtiöt ovat ohjeistaneet aluksiaan välttämään kyseistä reittiä ja kiertämään sen sijaan Etelä-Afrikan ympäri.