Yhdysvaltain kongressi hyväksyi kiistellyn öljyputken rakentamisen

Yhdysvalloissa jännitetään, sulkeutuuko maan hallinto osittain 1.10.2013.
Yhdysvaltain kongressitalo. Presidentti Barack Obama on sanonut pysäyttävänsä öljyputkihankkeen veto-oikeudellaan.EPA
Julkaistu 12.02.2015 01:16

MTV UUTISET - STT - AFP

Yhdysvalloissa kongressi on hyväksynyt kiistellyn öljyputken rakentamisen. Keystone XL -niminen putki toisi raakaöljyä Kanadan öljykentiltä Yhdysvaltoihin jalostettavaksi.

Republikaanit perustelevat putkihankkeen tärkeyttä muun muassa sen luomilla työpaikoilla.

Presidentti Barack Obama on sanonut, että hän pysäyttää hankkeen veto-oikeudellaan. Presidentin väliintulon voisi kumota, jos päätöksen takana olisi kaksi kolmasosaa kongressista. Putkihanke jäi kuitenkin alle rajan sekä senaatissa että edustajainhuoneessa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat